JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

   

TÄMÄ SIVU EI OLE MUUTTUNUT.

 

Lokakuu
2005
October

 

Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999.

  Tiistaina 4. lokakuuta 2005. Etusivu. Nro 408.


04.10.2005 tiistaina klo 17:35. Kuva.  "Varis katolla". Pertti Manninen. Laukaa. Sarjasta "Lintuja", tulossa!  Edellisen etusivun kuva!   Alempana: Toinen kuva.

 
 

Uusin

 

Arkisto

 

Depis

 

Elokuva

 

Gallup

 

Imagine

 

Maisema

 

Kuvagalleria

 

Lehdet

 

Liikunta

 

Opetus

 

Perhe

 

Politiikka

 

Sota ja rauha

 

Tv ja radio

 

Talous

 

Työtä

 

Valokuva

 

Velka

 

Viikon kuva

 

Etusivu tiistaina 4. lokakuuta 2005


Yle 24 uutiset aliarvioi katselijoitaan ja kuulijoitaan.
Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta! Pääkirjoitus tiistaina 04.10.2005.
Ylen radiouutiset on jälleen teettänyt Taloustutkimuksella(Taloustutkimus Oy:llä) puolueiden kannatusta selvittävän mielipidekyselyn. Tulosten selostaminen on ilmeisesti ammattitaidottomuuden ja välinpitämättömyyden johdosta  virheellinen koska virhemarginaaleja ei oteta selostuksessa huomioon. ... Pääkirjoitus.

 


"Uhkakuvista syytä jatkaa keskustelua. Kansallinen muistimme on osin tarkoitushakuinen, mutta vaaroihin on viisasta varautua ennakolta". Iltalehti. Pääkirjoitus maanantaina 03.10.2005. Kuva Pertti Manninen. Tulossa!

 
 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 

 

Linkit

 
 

Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

 

 

Yhteys

 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 
 

Vaikea kuva

 
 

 







 

 Nro 408.

 

tiistaina 04.10.2005.

     

Kuva.  "Varis katolla".

Kuvat Pertti Manninen.

 

Kuva. "Skeittipojat kokoontuvat hyppimään kirjaston muurille värikkään ruskan syleilyssä aurinkoisena lämpimänä lokakuun päivänä". 

 
 

Kuva ja maalaus. "Mopotytöt". Seurustelua iltahämärässä ennen eri suuntiin lähtemistä". Isonna!

 

   
 

Kuva. "Mopotytot kokoontuvat illan hämärässä". Isonna!

 

   

 

Kuva. "Lintuparvi pyrähteli ees taas välillä oksillakin piipahtaen muuttomatkallaan syksyisen harmaassa säässä". Isonna!

     

 

Kuva. "Aurinko on laskenut hetki sitten. Hämärä kietoo syleilyynsä".  Isonna!

     

 

Kuva. "Syksyinen idylli. Isä ja poika lähdössä ajelulle". Isonna!

     

 

Kuva. "Syksyinen kylänraitti hiljenemässä syksyisessä illassa kauppojen juuri sulkeutuessa". Isonna!

     

 

Kuva. "Punainen kunnantalo eli syksy muuttaa hetkeksi maaseutupitäjän hallinnon väriä luonnonlain voimalla" Isonna!

     

 

Kuva. "Varjosta valoon". Vanhukset kävelyllä aurinkoisessa syyssäässä. Laukaa. Isonna!

     

 

Kuva. "Varikset ja naakat matoapajillaan eilen kynnetyllä pellolla."  Isonna!

     


Kuvat. Pertti Manninen.

 

Kuva. "Pysähdyttyään risteyksessä liehuvatukkainen mopotyttö jatkaa reippaasti matkaansa". Isonna!

     

Muut lehdet.
"Uhkakuvista syytä jatkaa keskustelua.
Kansallinen muistimme on osin tarkoitushakuinen, mutta vaaroihin on viisasta varautua ennakolta".
Iltalehti. Pääkirjoitus maanantaina 03.10.2005.

Katso kuvia, joista toisessa pääkirjoitusta luetaan katse länteen suunnattuna ja toisessa katse itään suunnattuna. Kuvia otettaessa teksti ei vielä näkynyt, joten analyysi jää myöhemmäksi. Kuvat ja analyysi tulossa!

 

Muut lehdet.
"Pumppu tiltissä. ...
Painija Juha Ahokas ... sydän oli epärytmissä. Kaksi viikkoa aiemmin hänet oli viety painimatsin jälkeen sairaalaan. Sydän pantiin oikeaan tahtiin sähköhoidolla. En ole varsinaiseti sydänspesialisti, joten en tiedä tarkkaan, mitä sairaalassa Seinäjoella tapahtui. Mutta ei ihmistä turhan takia viedä sydänoireiden jälkeen sairaalaan. Sydänspesialisti sen sijaan on Seinäjoella Ahokasta hoitanut henkilö. Hän katsoi lehtitietojen mukaan ehdottomasti, että Ahokkaan ei olisi pitänyt painia Budapestin MM-kisoissa viikonloppuna. Uskotteko sydänlääkärin sanaan? ...
Ilta-Sanomat. Urheilu. Herlin. Niklas Herlin. Tiistaina 04.10.2005.

Aftonbladet Måndag 3 oktober 2005
Fortum chockhöjer elpriset - direktörerna belönas
Får bonus på 4,5 miljarder

Nu mullrar Elupproret allt högre i Stockholm - med krav på att finska Fortum sänker de skyhöga priserna. Men i Helsingfors belönas företagets direktörer med miljardbonus.
"Sedan år 2000 har priset på fjärrvärme stigit med ungefär 40 procent. Energipriset är i särklass den enskilt största orsaken till de hyreshöjningar som vi tvingats påföra våra hyresgäster", säger Göran Fredriksson, värmechef på kommunala Stockholmshem.

GULDREGN
Mikael Lilius, vd, får 22517880 kr i bonus för 2004 och 87595200 kr för 2005-06, totalt 110113080 kr.
Tapio Kuula, direktör får 13803174 kr för 2004 och 47428920 kr för 2005-06, totalt 61232094 kr.
Juha Laaksonen, ekonomidirektör, får 16738260 kr för 2004 och 44402820 kr för 2005-06, totalt 61141080 kr.
Mikael Frisk, personaldirektör, får 10279241 kr i bonus för 2004 och 41376720 kr för 2005-06, totalt 51655961 kr.
Carola Teir-Lehtinen, informationsdirektör, får 10738728 kr för 2004, 41376720 kr för 2005-06, totalt 52115448 kr.
Timo Karttinen, utvecklingsdirektör, får 6237000 kr för 2004 och 28914270 kr för 2005-06, totalt 35151270 kr.
Risto Rinne, vd för Neste Oil, får 6186180 kr för 2004 och 25406535 kr för 2005-06, totalt 31587715 kr.
Christian Lundberg, direktör, får 9951480 kr för 2004 och 21182700 kr för 2005-06, totalt 31134180 kr.
Aftonbladet Måndag 3 oktober 2005

 

Pääkirjoitus. Yle 24 uutiset aliarvioi katselijoitaan ja kuulijoitaan. Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta!

 

Pääkirjoitus. Miten meitä hallitaan? Tapaus Tanja Karpela ja opintotuki. Mikä on totuus?

 







 


 

 



Pääkirjoitus. Ajankohta, Fortum, Helsingin Sanomat, ministerit, optiot, psykopaatit, varallisuusveron poisto ja virkamiehet. Aakkosjärjestyksessä toisiinsa kietoutuvaa moskaa. "Miksi Helsingin Sanomat valitsi juuri tämän ajankohdan Fortumin johtajien optioiden massiiviselle julkituonnille? Asia on ollut jo pitkään tiedossa, siitä on hiukan kerrottu, mutta nyt sitten rävähti. Jääkö budjetissa esitetty varallisuusveron poisto tämän metelin jalkoihin. Veron poisto on vielä häikäilemättömämpi operaatio.  Pääkirjoitus keskiviikkona 28.09.2005.

 

"Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattuna."  Varallisuusveron poistamisesta Keskisuomalainen kirjoitti otsikkoaan myöten,  Helsingin Sanomat ei  halaistua sanaa! Maailman lyhin satu: Helsingin Sanomien selostus varallisuusveron poistamisesta.

 

Väärää tietoa verotuksesta 2. Jaana Kurjenojan "tutkimuksen" uusi kritiikki. Yle a-piste. Tutkimus ja sen julkistaminen: Helsingin Sanomat ja  tutkimus "Veropolitiikka ja verotuotot."  Tutkimus: Kevennykset vähentäneet verotuottoja laskettua vähemmän. Kritiikki: Tutkimusten uutisointiin kriittisyyttä. Vastaus: Verotutkimus tuskin yllätti asiaatuntevia.

 

Rauhanmielenosoitus lauantaina 24. syyskuuta 2005 Washingtonissa. Mitä lehdet kertoivat? Tarkasteltavina Helsingin Sanomat ja Keskisuomalainen. "Bring my son HOME NOW"  "Sota pelottaa amerikkalaisvanhempia. Keskisuomalainen 8 palstaa."Irakin sodan vastustajat osoittivat mieltään. Helsingin Sanomat 1 palsta.  

 

Helsingin Sanomat aliarvioi lukijoitaan.  Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta! 90 % päätelmistä on satua! Nettisanomat lauantaina 24. syyskuuta 2005. Pääkirjoitus. HS-Gallup: Selostukset ja pääkirjoitus. "Kokoomuksen kasvu jatkunut". Helsingin Sanomat perjantaina 23.09.2005.

 

Maanantaina 3. lokakuuta 2005. Etusivu. Toinen kuva.


04.10.2005 klo 17:16.  Kuva. "Skeittipojat kokoontuvat hyppimään kirjaston muurille värikkään ruskan syleilyssä aurinkoisena lämpimänä lokakuun päivänä". Laukaa. Kuva Pertti Manninen. Sarjasta "Koululaisia", tulossa!  Edellinen toinen kuva!  Ylempänä: Otsikkokuva!

 
 


Keskisuomalainen 27.08. - 02.09.2005.

Pääkirjoitus. Miten meitä hallitaan? Tapaus Tanja Karpela ja opintotuki. Mikä on totuus?

Pertti Manninen
Sunnuntaina 02.10.2005.

Sanomalehti Keskisuomalainen julkaisi lähes perättäisinä päivinä selostusta kulttuuriministeri Tanja Karpelan taistelusta toisen asteen opiskelijoiden opintorahan korottamisesta tai ainakin siitä, että täysikäisten, yli 18-vuotiaiden vanhempien tulot eivät vaikuttaisi opintorahaan: Ensin kaksi kirjoitusta mielipidepalstalla, sitten kaksi uutisjuttua ja lopuksi pääkirjoituksen.
Mainittakoon, etten huomannut toisen säännöllisesti päivittäin lukemani lehden, Helsingin Sanomien,kirjoittavan asiasta yhtään mitään. Tässä kirjoitukset:

Miksi SDP esti opintotuen korotuksen? Keskisuomalainen. Mielipide. Aila Paloniemi. Lauantaina 27.08.2005.
SDP ei torjunut opintotukea. Keskisuomalainen. Mielipide. Susanna Huovinen. Tiistaina 30.08.2005.
Karpela parantaisi yhä opintotukea. Budjettikiista: Ministerin mukaan demarit kielsivät tuen kohentamisen perusteluitta. Keskisuomalainen. Uutiset. Keskiviikkona 31.08.2005.
"Hallituksen esitys pysyy". Budjettikiista: Valtiosihteeri Rauhio pitää mahdottomana, että opintotukea olisi voitu parantaa ilman lisäkustannuksia. Keskisuomalainen. Uutiset. Torstaina 01.09.2005.
Kulttuuriministeri hävisi opintotuen korotuksessa. Keskisuomalainen. Artikkelit. Pääkirjoitus (2. pääkirjoitus). Perjantaina 02.09.2005. 

Miten meitä hallitaan? Tapaus Tanja Karpela ja opintotuki. Mikä on totuus?
Pertti Manninen.  PS. Anteeksipyyntö kirjoituksen viivästymisestä. Sama.

Lue myös!

"Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattuna."  
Varallisuusveron poistamisesta Keskisuomalainen kirjoitti otsikkoaan myöten,  Helsingin Sanomat ei  halaistua sanaa! Maailman lyhin satu:
Helsingin Sanomien selostus varallisuusveron poistamisesta.

Pääkirjoitus. Ajankohta, Fortum, Helsingin Sanomat, ministerit, optiot, psykopaatit, varallisuusveron poisto ja virkamiehet.
Aakkosjärjestyksessä toisiinsa kietoutuvaa moskaa. "Miksi Helsingin Sanomat valitsi juuri tämän ajankohdan Fortumin johtajien optioiden massiiviselle julkituonnille? Asia on ollut jo pitkään tiedossa, siitä on hiukan kerrottu, mutta nyt sitten rävähti. Jääkö budjetissa esitetty varallisuusveron poisto tämän metelin jalkoihin. Veron poisto on vielä häikäilemättömämpi operaatio. 

Pääkirjoitus keskiviikkona 28.09.2005.

Muut lehdet.
Keskisuomalainen. Mielipide.

Laskutaito ja optiot.
"Optioiden hinnoittelu on varsin monimutkaista ja puutteellisin matemaattisin menetelmin tai suorastaan virheelliseen malliin perustuva päätöksenteko voi johtaa yllättäviin tilanteisiin. Esimerkkejä on viimeisen kymmenen vuoden ajalta lukuisia.
Näin ilmeisesti kävi myös Nesteen osalta. Olisi mielenkiintoista tietää, minkä tasoisia malleja esimerkiksi Nesteen optiohinnoittelussa on käytetty.
Mielestäni päättäjille tulisi mallin avulla selkeästi näyttää millaisiin etuisuuksiin ehdot voivat johtaa. Näin voitaisiin myös sopia leikkurin asettamisesta. Optiohinnoittelu on esimerkki alasta, jossa nimenomaan edistyksellistä matematiikkaa tulisi käyttää. Exel- taulukkolaskenta ei riitä. Jokainen säätöteoriaa ja herkkyysanalyysia opiskellut ja tutkinut tämän tietää.
Olen varma että laskelmat ovat olleet joidenkin tiedossa. Ne pitäisi olla myös päättäjillä ja ministereillä.Mielestäni päättäjät tarvitsisivat taustatuekseen matemaatikkoja."

Pekka Neittaannäki, professori, Jyväskylä. Keskisuomalainen. Mielipiteet. Lauantaina 01.10.2005.





 
 
 

Maailmalta

Guardian Unlimited  

Tuesday October 04 2005.


Private parks
Argentina: Oliver Balch on a controversial bid by a US millionaire to create a nature reserve network in Patagonia.
Special report: Argentina

French strike hits transport system
World:
24-hour strike disrupts transport system and schools but fails to cause complete meltdown of services.
Special report: France
More world news

Barroso fires EU warning to Turkey
Europe: European commission president says Turkey's EU membership is "neither guaranteed nor automatic".
News blog: The truth is in the stuffing
What the UK papers say
World briefing: Simon Tisdall
Special report: European Union

Asterix
Net notes: To herald a new Asterix comic, Kearan Ramful finds the best of the web on the diminutive Gaul.
More net notes

Nobel physics prize awarded to optic pioneers
Science: Three scientists who shed light on the nature of optics have won the Nobel prize for physics.
More science news and features

Protest at closure of Belarus newspaper
Media: Belarus's last independent daily newspaper goes out of business as a result of alleged pressure from the state.
MediaGuardian.co.uk

Bush rolls out the Energy Hog
News blog: Dick Cheney has said conservation is not 'sound energy policy', but it is suddenly in vogue, writes Mark Tran.
More from News blog

Blair stresses EU trade ties with Russia
Politics: PM says economic ties between Europe and Russia can only 'grow and prosper and strengthen'.
Special report: Russia
Guardian Unlimited Politics

Clock on for care
Comment: Extended schools are a real chance to improve the way we support children and parents, says Ruth Kelly.
More comment and analysis

Downloads of music triple and almost fill sales gap
Technology: The popularity of digital music continues to grow, almost compensating for the decline in CD sales.
More from Technology Guardian

Overworked GPs need help, says report
From the archive: On this day in 1963, a report was published on the difficulties facing doctors. This is how the Guardian reported the event.
More from the Guardian archive

***
Friday September 30 2005 
Saturday October 01 2005 
Sunday October 02 2005

Monday October 03 2005



Aftonbladet 

Tisdag 4 oktober 2005

Nu kommer sommaren igen!
Nu är det dags att damma av solglasögonen och sololjan igen!
Priskrig på platt-tv
Stort test - så bra är en plasma-tv för under 10 000 kronor
Ramadan – timme för timme
Aftonbladet.se följer Edina under ramadans första dygn – från soluppgång till solnedgång
Så firas ramadan
En hel månads fasta. Det väntar världens rättrogna muslimer när ramadan inleds i dagarna.
Formel 1 - i luften
Glöm det där med snabba bilar. Nu går färden högt upp i det blå.
Tre delar fysikpriset
Två amerikaner och en tysk skingrar mystiken kring ljuset. De tre forskarna är amerikanerna Roy Glauber, 80, och John Hall, 71, vid Harvard University respektive University of Colorado, samt tysken Theodor Hänsch, 63, vid Max Planck-institutet och Ludwig Maximilians universitet i München.
Vattenfall bland Europas smutsgrisar
Svenska staten står bakom de värsta miljöbovarna
Så undviker du att bli lurad
Expert uppmanar: ”Var misstänksam och paranoid på nätet” Fenomenet phishing blir vanligare och vanligare på internet.
Jättebluffen mot Nordea
Falsk hemsida panikstängde nättjänsterna
Film.
Bioplågan
Största möjliga tystnad gäller inte längre på biograferna. Publiken saknar allt oftare biohyfs.
Vad stör dig mest när du går på bio? Godisprassel Popcornlukt Hångel Småprat Ringande mobiltelefoner Fötter på sätena Hög volym Folk som kommer sent. Se resultat. Omröstningen ger en bild av vad Aftonbladets nätläsare tycker. Resultatet ska inte ses som representativt för allmänheten i sin helhet.
Varning - du kan bli skjuten
Florida ändrar vapenlagarna - ger alla rätt att skjuta för att döda
Harriet, 60 – Bushs nya pitbull
Nu vill hon in i Högsta Domstolen
Lyndi föll 1200 m - utan sin fallskärm
Nu berättar Lyndi Harding om miraklet hon upplevde på 1200 meters höjd.
USA kan inte hitta Gotland
Den svenska marinen har vunnit sin första seger till sjöss sedan slaget vid Svensksund 1790.
Turkiet på väg in i EU
I 42 långa år har Turkiet fått stå i EU:s väntrum.
Tusentals vill ha hjälp av SolBrith
Aftonbladet-läsare i mängder ville i går få hjälp av SolBrith Rönnqvist att hitta sina borttappade nycklar, smycken, örhängen och ringar.
Ledare. Sverige har fått ett mentometerparti
4 oktober 2005. Junilistan gör upp med den svenska folkrörelsedemokratin. EU-kritiska junilistan blir ett riksdagsparti. Nils Lundgren är dess förstakandidat.
500 mexikaner på flykt dog
Minst 464 illegala invandrare från Mexiko till USA omkom under de senaste 12 månaderna. Det är 43 procent fler än under året innan. Föräldrar. Fråga Gustav – han har varit pappa i 16 år
Fembarnspappan: Jag ser mig som en allroundspelare
REPLIK. Varför skulle du särbehandlas, Kurt Lundgren?
Johnny Karlsson: Samma regler gäller för alla sjukskrivna

Kolumnister. Yrsa Stenius 
Unga tänker inte på att gamla finns
I söndags kväll slog jag mig ned i tv-soffan för att bekanta mig med den nya svenska såpaserien "Lite som du" - och blev gruvligt besviken.
Kolumnister. Anders Westgårdh 
Lite vemodigt att inte få brev
En av sensommarens höjdpunkter var att plötsligt få 25 år gamla brev med mig själv som avsändare.

Kultur. 
POLITISKA DOMAR
"I går kom Svea hovrätts dom mot de två svenskirakier som i våras dömdes av Stockholms tingsrätt till sju respektive sex års fängelse för medhjälp till terrorism. ...
Domarna mot de två svenskirakierna är ännu ett skäl för en ordentlig diskussion: Ska Sverige verkligen anpassa sin rätt till USA:s och EU:s påstådda "kriget mot terrorismen"? Eller ska vi låta Sverige präglas av rättssäkerhet, demokrati och mänskliga rättigheter?"
Åsa Linderborg. Erik Wijk. Publicerad: 2005-10-04.

***
Fredag 30 september 2005 
Lördag 1 oktober 2005
Söndag 2 oktober 2005 
Måndag 3 oktober 2005





 
 

Tuuli käy heidän ylitseen. Poisnukkuneitten muistolle.


 Kuva Pertti Manninen   Sarja. 


nettisanomat.com

 

nettisanomat.com - tilasto


Tilasto: Nettisanomilla on ollut heinäkuusta 1999 alkaen 850 000  (0,85 miljoonaa) kävijää, jotka ovat  tehneet 17 400 000 (17,4 miljoonaa) hakua (hits)! 19.09.2005

 
 

 

 

Nuolet osoittavat edellisen ja seuraavan numeron etusivulle!

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen.    Yhteys: mailto:[email protected]   
Copyright nettisanomat.com 2005/408. Sivut: 04.10.2005,   (nettiin 04.10.2005, linkit 04.10.2005). 

nettisanomat - 2005/10/04 - Kuva "Varis katolla". Kuva. "Skeittipojat kokoontuvat hyppimään kirjaston muurille ". - Kuvat Pertti Manninen. - Laukaa - Gallup -kriiikki- Yle 24 uutiset aliarvioi katselijoitaan ja kuulijoitaan. Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta! Pääkirjoitus - Yle radiouutiset - Taloustutkimus - oy - Niklas Herlin  Pumppu tiltissä - Juha Ahokas - "Uhkakuvista syytä jatkaa keskustelua. Kansallinen muistimme on osin tarkoitushakuinen, mutta vaaroihin on viisasta varautua ennakolta". Iltalehti. Pääkirjoitus maanantaina 03.10.2005. - etusivu tiistaina 04.10.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat

 


 


Kesän hyvä teko:
Opeta lapsi uimaan!

 
 
 
 


Nettisanomat-sivuston kopiona nettiin maanantaina 2013-01-14.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Tiistai 08.03.2016.)