JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen http://www.12.fi/2005/04/30/etusivu.htm



Nettisanomat  30.04.2005

Nettisanomat lauantaina 30. huhtikuuta 2005.  Etusivu. Numero 352.  Vietnamin sota.  USA lähti Vietnamista tänään tasan 30 vuotta sitten aamuyöllä helikopterilla suurlähetystön katolta.



Bilden av Vietnamkriget.
Flickan Kim Phuc springer skrikande längs vägen sedan hennes hemby, Trang Bang, bombats med napalm av USA.  Rasism, nu som då. JOHN PILGER om en icke-nyhet och imperialismens innersta väsen. Aftonbladet. Onsdag 12 maj 2004. 
http://www.nettisanomat.com/2004/05/13/etusivu.htm  (Sama sivun keskellä.)

 


Ilmoita ilmaiseksi:  
Linkki uusimpiin!  





 

nettisanomat 1999 alkaen

 
 
   

 

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
 
 
   

Torstai on toivoa täynnä. Tiistaisin extra!

Uusin lehti   Arkistohaku   Depis   Elokuva   Gallup   Imagine   Kaupunkikuva   Kuvagalleria   Lehdet   Liikunta
Opetus   Perhe   Politiikka   Sota ja rauha   Tv ja radio   Talous   Työtä   Valokuva   Velka   Viikon kuva

nettisanomat  launtaina 30. huhtikuuta 2005  etusivu    nro 352 


Nettisanomat lauantaina 30. huhtikuuta 2005.

Nettisanomat lauantaina 30. huhtikuuta 2005.

Vietnamin sota.
USA lähti Vietnamista tänään tasan 30 vuotta sitten aamuyöllä helikopterilla suurlähetystön katolta.
 
 


Bilden av Vietnamkriget.
Flickan Kim Phuc springer skrikande längs vägen sedan hennes hemby, Trang Bang, bombats med napalm av USA.  Rasism, nu som då. JOHN PILGER om en icke-nyhet och imperialismens innersta väsen. Aftonbladet. Onsdag 12 maj 2004. 
  2004/05/13/etusivu.htm  (Sama sivun keskellä.)

1966

"Täytyy valita millä puolella on. Joko on ihanteiden, oikeudenmukaisuuden, isänmaan, moraalin, maailmanmarkkinoiden, hyvinvoinnin, elinkeinoelämän - ja napalmin puolella - tai niiden karkeiden kansojen puolella joita kiinnostavat enemmän puuvillanhinnat ja maa ja oikeus kuin yläluokan oikeudenmukaiset ihanteet." Jan Myrdal 24.07.1966.  Lue lisää! 2003/04/10/myrdal.htm

1968

"Olin heinäkuun 4. päivänä marssimassa ja osoittamassa rauhanpatsaalla mieltä Yhdysvaltojen Vietnamin politiikkaa vastaan." Paavo Lipponen. Suomen Sosialidemokraatti 7. heinäkuuta 1968. Nro 180, sivu 4. Katso!2004/02/19/lipponen.htm 

2003

Kultur.  Kriget är bara början. JOHN PILGER om planerna på världsherravälde - och det växande motståndet.  Hur har vi kommit dithän att två västerländska regeringar drar in oss i ett olagligt och omoraliskt krig mot en hårt drabbad nation som vi inte har något otalt m…Aftonbladet 2003-03-20  http://www.aftonbladet.se/vss/kultur/story/
0,2789,278849,00.html
 

2003

Vietnamin sota loppui amerikkalaisten osalta koko lailla kolmevuosikymmentä sitten, Pariisin rauhansopimukseen 27. tammikuuta 1973. Kaikkineen sota päättyi pari vuotta myöhemmin, kun Etelä-Vietnam kukistui.Sodassa kuoli lähes kolme miljoonaa ihmistä, heistä 60 000 amerikkalaista sotilaita. Mutta sodan hävitystyö jatkuu yhä, ja entistä salakavalampana. Eri puolelle Vietnamia kylvetyt miinat ja lentopommit surmaavat yhä kymmenittäin ihmisiä, ja amerikkalaisten sota-aseina käyttämät kasvimyrkyt tekevät tuhojaan ihmisten elimistössä. Kuva: Tohtori Nguyen Thi Thanh Phuongin silmäterä on rauhankylän nuorimpiin asukkaisiin kuuluva kaksivuotias Quang.  06.02.2003 torstaina. Keskisuomalainen. Hanoi, Tapani Luotola. 2003/02/13/lehdet.htm  (Sama sivun keskellä.)

2003

Georg Henrik Wright. Suuren ajattelijan Georg Henrik Wrightin kuoleman hetkelläkin on entistä enemmän taisteltava paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta. ... Toisen kerran hän vaikutti syvästi, minuun ja muihin, kun hän kirjoitti Vietnamin sodan vastaisen kirjoituksen Helsingin Sanomissa, muistini mukaan koko sivun pituisen. Se oli käännekohta. Arvovaltainen humanisti toi perustellun sodan vastustamisen yleiseen tietoisuuteen. Vuosikymmeniä sitten. ... Pääkirjoitus torstaina 19.06.2003. Pertti Manninen. Lue lisää!2003/06/19/paakirjoitus.htm

2005

Thirty years after the fall of Saigon, the celebrations can finally begin. With economy rising, Vietnam is at last enjoying the fruits of peace. Jonathan Watts in Ho Chi Minh City. Guardian Unlimited. Saturday April 30, 2005. http://www.guardian.co.uk/usa/story/
0,12271,1473816,00.html

Nettisanomat lauantaina 30. huhtikuuta 2005.



Vietnamin sota.  USA lähti Vietnamista tänään tasan 30 vuotta sitten aamuyöllä helikopterilla suurlähetystön katolta. 
 
Sodassa kuoli lähes kolme miljoonaa ihmistä.
Isonna!


Tuuli käy heidän ylitseen.
Kuva: Pertti Manninen.
Poisnukkuneitten muistolle. Sarja. 


Nettisanomat perjantaina 01.04.2005  -  perjantaina 15.04.2005. 

Nettisanomat perjantaina 01.04.2005. 
Washington petti Max Jakobsonin. Amerikkalaista aprillia vuodelta 1971. Lue lisää! Amerikkalaista aprillia vuodelta 1971. Helsingin Sanomille tämä oli liikaa. Iltalehti ja Keskisuomalainen pystyivät kirjoittamaan jopa pääkirjoituksen!  Lue lisää!
Tämä ei ole aprillia: Nettisanomat 2005 maaliskuu: 22 000 kävijää ja 577 000 hakua (sivut ja kuvat yhteensä)!
Vuosi sitten: SanomaWSOY:n hallitukseen juuri nimitetty Sirkka Hämäläinen, Suomen Pankin entinen pääjohtaja ja Euroopan Keskuspankin entinen johtokunnan jäsen, tahtoo tavata työttömiä Helsingin työttömien yhdistyksen puheenjohtaja Reima Kekäläisen esitteleminä. Tapaamiset järjestetään Sanomatalon ala-aulassa.  Torstaina 01.04.2004. Lue lisää!

Nettisanomat lauantaina 02.04.2005. 
Hans Cristian Andersenin syntymästä on tänään kulunut tasan 200 vuotta.
Hans Christian Andersen (2. huhtikuuta 1805 – 4. elokuuta 1875) oli tanskalainen kirjailija ja runoilija. Hänet tunnetaan erityisesti saduista, jotka ovat nousseet osaksi eurooppalaista kulttuuriperintöä.
Wikipedia-tietosanakirjaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hans_Christian_Andersen
Kuva:  Vanhasta mustavalkoisesta kuvasta unelmoinut Pertti Manninen. Isonna kuva!

Nettisanomat sunnuntaina 03.04.2005. 
Suru. Muutama tunti on kulunut Paavi Johannes Paavali II:n kuolemasta lauantai-iltana 03.03.2004. Kuva TV5:n suorasta lähetyksestä klo 00:22  sunnuntaina (Suomen aikaa). "TV5 Edition speciale. Direct, Rome." Suru 00:22
TV5 Édition spéciale 00:15
Roomassa 00:23   -  Kasvot 00:19  -  Kertojat 00:14  -  Väkijoukko 00:23
Lyonissa, Lontoossa, Pariisissa  00:29
Krakovassa 00:38

Nettisanomat maanantaina 04.04.2005.
Talven pakkaset kestäneet naakatkin nauttivat nyt auringon lämmöstä. Kuva: Pertti Manninen maanantaina 28.03.2005. klo 17:18. 
Kevättä ilmassa.
Katso toinenkin kuva:   "Katselen ympärilleni ja pohjoisesta järven rantaa seuraten se tulee ja kaartaa ohitseni." Etsijä.


I have a dream.

Nettisanomat maanantaina 04.04.2005.
"Tänään on kulunut tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun kansalaisaktivisti Martin Luther King murhattiin".Tämä tuli korviini radiosta Ylen kanavalta hiukan ennen puoltapäivää. Sivu meni uusiksi. Keväinen kuva linnuista sai tietenkin jäädä, mutta linkki "I have a dream"-puheeseen on tähän nyt syytä lisätä. Pääkirjoitus. Pertti Manninen maanantaina 04.04.2005.  (Korjaus: 37 vuotta).
I have a dream. 2003/08/28/ihaveadream.htm 
Aina kun esiin putkahtaa taistelija paremman maailman puolesta, hätkähdän. 2002/viikonkuvat/vkmestari020314.htm (Huom! Kuva on Applen mainos, ei IBM:n!)  Martin Luther King http://fi.wikipedia.org/wiki/Martin_Luther_King


"Saivarteleva hallinto-oikeus".

Nettisanomat tiistaina 05.04.2005.
Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen on kolumnissaan sitä mieltä, että Hämeenlinnan hallinto-oikeus on saivarrellut pitäessään perusteettomana ex-kaupungin johtajan erorahaa. Saivarteleva hallinto-oikeus.
Lue myös! "Ikuisesti pimentoon".  Kuva.  2005/03/17/funkkisjyvaskyla.htm 
Läpinäkyvää journalismia: "Kettusen eroraha perusteeton." 
2005/03/28/etusivu.htm


"Ikuisesti pimentoon". Kuva: Pertti Manninen

Nettisanomat tiistaina 05.04.2005.
Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen on kolumnissaan sitä mieltä, että Hämeenlinnan hallinto-oikeus on saivarrellut pitäessään perusteettomana ex-kaupungin johtajan erorahaa. Saivarteleva hallinto-oikeus.
Lue myös! "Ikuisesti pimentoon".  Kuva.  2005/03/17/funkkisjyvaskyla.htm 
Läpinäkyvää journalismia: "Kettusen eroraha perusteeton." 
2005/03/28/etusivu.htm

Nettisanomat keskiviikkona 6. huhtikuuta 2005.   Kuva ja tunnelma:  Taivasta tavoittelemassa.

Nettisanomat torstaina 07.04.2005. 
"Ääni kuului, sieltä ne tulivat  puiden latvojen takaa ja jatkoivat matkaansa, nyt yhdessä. Kuva: Pertti Manninen.  Osa kuvasta  keskiviikkona 06.04.2005 klo 19:54. "Yhdessä". 
Katso myös  kuva tiistaina 29.03.2005 klo 19.59 miltei samasta paikasta. "Yksin"

Nettisanomat perjantaina 08.04.2005.  "270 astetta". Välähdys TV5:n lähetyksestä Paavi Johannes Paavali II:n hautajaisista.  Panoraamakuva Pyhän Pietarin aukiolla.  Kuvan hetki on perjantaina 8. huhtikuuta 2005 klo 12:46  ja 12:50 (Suomen aikaa).  TV-kuvasta rakentanut Pertti Manninen. "270" astetta". 
Katso myös kuva: 
"Arkku".  

Nettisanomat lauantaina 09.04.2005.  Tänään lauantaina 9. huhtikuuta 2005 on kulunut tasan kaksi vuotta siitä kun USA:n joukot valtasivat Bagdadin ja kaatoivat Saddamin patsaan. Kaikki näytti sujuvan hienosti ja nopeasti. Toisin kuitenkin kävi.
Veri virtaa edelleen ja maa on kaaoksessa. Joidenkin arvioiden mukaan 100 000 siviiliä on saanut surmansa, Irakin armeijan sotilaiden kuolleiden lukumäärää ei tiedetä ja USA kaunistelee omien nuorukaistensa tappiolukuja. Ne ovat virallisesti tällä hetkellä noin 1500, mutta oikeasti ainakin tuplaten suuremmat, kun mukaan otetaan myös haavoittuneena aluksi selvinneet mutta sotilassairaaloissa kuolleet. 
Tappaminen jatkuu. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Sähkölinjojen korjaus jatkuu. Vesijohtoputkien korjaus jatkuu. Lapset eivät uskalla mennä kouluun, naiset eivät uskalla kävellä ulkona jne jne.  Alkuperäisen tv-ruudun kuvan tulkinnut Pertti Manninen. "Saddam kaatuu 09.04.2003".
Lue myös!  Valtauksen merkki. Vaikea kuva 2003. "...vain yhdessä käsiini sattuneista lehdistä oli kuva USA:n lipusta Saddamin kasvoilla: Sanomalehti Kalevassa."  2003/04/10/irakinsota.htm  
Paul Wolfowitz.  Kuva.  2005/03/19/wolfowitzkuva.htm
Irak. Nettisanomat vuoden 2001 syyskuusta vuoden 2003 maaliskuun 20. päivään.  54 linkkiä! 

Nettisanomat sunnuntaina 10. huhtikuuta 2005. "I have a dream".  Martin Luther King.
Unelmoitu  kuva  kuuluisasta kuvasta Abraham Lincolnin muistopatsaan äärellä vuonna 1963. Aikaisemmin julkaisematon kuva, joka on muunnelma alkuperäisestä kadulla olleesta videotaulusta   
2002/viikonkuvat/vkmestari020314.htm.  "Kuvaan liittyvä juttu päättyy näin: "PS. Olen tehnyt kuvasta useita muunnoksia syksyllä 2001, jotka julkaisen ehtiessäni aivan pian."
Näistä ensimmäinen on julkaistu Nettisanomissa "I have a dream" -puheen neljäkymmenvuotispäivänä torstaina 28.08.2003  2003/08/28/ihaveadream.htm.  Ja nyt siitä sarjasta toisena julkaistulle kuvalle annoin kaksi nimeä nimeksi  "Mestari" ja  "Valoa pimeyteen".  Aikaisempaa toistaen: "Olen tehnyt kuvasta useita muunnoksia syksyllä 2001, jotka julkaisen ehtiessäni aivan pian." Pertti Manninen. "Valoa pimeyteen".
Tänään sunnuntaina  10. huhtikuuta 2005 klo 16.05 TV1 esittää dokumentin "Citizen King"  ensimmäisen osan ja toisen viikon päästä 17.04.2005. Suomalaiseksi nimekseen dokumentti on saanut  "Martin Luther Kingin unelma". Ohjelmaopas.

Nettisanomat maanantaina 11. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus".  
Elämän ilot ja surut laidasta laitaan käsitellään illan kuluessa Eskon Karaokessa. Paikka on juuri avattu ja ensimmäiset asiakkaat ovat jo saapuneet hämärtyvässä illassa. Kuva Pertti Manninen keskiviikkona 6. huhtikuuta 2005 . "Kulkijan kuvia." (Julkaistu kahvikupin toivossa.)  "Eskon Karaoke kutsuu!"
Katso myös!
  Kuvasarja sunnuntaina 06.02.2005. "Hetkiä eräänä sunnuntaina eräässä suomalaisessa paikassa."  2005/02/15/kuvasivu7.htm
Kuvasarja torstaina 24.02.2005. "Hetkiä eräänä torstaina eräässä suomalaisessa paikassa."  2005/02/27/kuvasivu3.htm

Nettisanomat tiistaina 12. huhtikuuta 2005.
Minun joutseneni.
Tänään aamulla 12.04.2005 hiukan kuuden jälkeen haistelin ilmaa ja heti ne kuulin. Katselin ympärilleni ja tuolta oikealta ne kääntyivät järven suuntaan ja laskeutuivat koko ajan alaspäin. Tuossa kuvan keskellä pari on valkoisena auringon säteiden niihin juuri osuessa valaistessaan vastarantaa. Hetkeä myöhemmin hämäryys alkaa poistua myös niityltä. Kuva: Pertti Manninen.
"Minun joutseneni."
Katso myös! 2 9.03.2005  "Yksin"  ja  06.04.2005 klo 19:54. "Yhdessä". 



Nettisanomat keskiviikkona 13. huhtikuuta 2005.
"Milloin alkavat kansainväliset oikeudenkäynnit lännen sotarikollisia vastaan? Teen vaatimattoman ehdotuksen; järjestetään tribunaalit Saddamia, Bushia ja Blairia vastaan rinnakkain. Silloin olisi ainakin joku mahdollisuus saada esiin koko totuus. Ja jos jonon jatkoksi laitetaan vielä Putin? Bushin USA:ta ja Blairin Isoa-Britanniaa odottaa Irakissa historiallisen katkera tappio. Pahiten valheille perustuneesta aggressiosta kärsii kuitenkin Irakin kansa."


Iltalehti keskiviikkona 13.4.2005.
Leif Salmén. Kolumni. Taas raha puhuu.
Lue myös!  Irak. Nettisanomat vuoden 2001 syyskuusta vuoden 2003 maaliskuun 20. päivään.  54 linkkiä! 
George W. Bush ja Tony Blair sekä Saddam kahleissa. "Tulossa?"-kuvat unelmoinut Pertti Manninen.



Parhaat Hanami-Webin ystävät, Michelle toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi sivuilleni. Jason. (30.03.2000).
Nettisanomat torstaina 14. huhtikuuta 2005.  "Viisi vuotta sitten".
"Hanami -sana tarkoittaa Japanin kielessä kirsikankukkien 'sakura' juhlanoloista katselua.
Keväisin kun kirsikankukat alkavat kukoistaa, Japanilaisilla on tapana mennä eräänlaiselle piknikille kirsikkapuiden juurelle perheen tai ystävien kanssa siemailemaan sakea."
Tämä mielestäni kertoo hyvin tuosta Japanilaisten esteettisyydestä joka on heille luontaista. Joten päätin nyt ottaa sen sivujeni teemaksi.
Pianhan tuo legendaarinen Japanilaisten kansalliskukka taas alkaa kukoistaa. Tervetuloa siis virtuaaliselle piknikille Japanilaisen ja Aasialaisen kulttuurin ihmeisiin! (10.02.2000)
Hyvä lukija; Jälleen on kukoistavien kirsikankukkien aika kukkia ja ihmisten olla onnellisia!
... jätän teidät nyt nauttimaan keväästä seuraavin miettein:
"Arvailen, kenen ovat nuo sädehtivät kasvot: kimmeltävä kaste on langennut illankukalle.." (Genji Monogatari)
Parhain terveisin, Jason.  
Jaakko Saari (13.04.2000)  
http://hanami-web.com/eng/index.shtml  (2005)
Nettisanomat perjantaina 15. huhtikuuta 2005. 
Läpinäkyvää journalismia.  Ilta-Sanomat perjantaina 15.04.2005. Sivut 1 ja 2!  Kuvateksti: Kokoomus satsaa tosissaan Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaan. Vaalibudjetti ylittää ainakin puolueen edellisen ehdokkaan, Riitta Uosukaisen, 700 000 euron rahoituksen. Kuva: Pertti Manninen. "Kuka oli kenen kanssa?"
Kevään korvalla. Bisquit. Ilta-Sanomat tiistaina 12.04.2005. "Jokapäiväiseen kielenkäyttöön on leviämässä sanonta "kepu eroaa aina". Syy on ilmeinen: perhearvoisen Ahon jälkeiset kepulaiset pääministerit ovat olleet eroavaa sakkia niin julkisesti kuin yksityisesti. Ensiksi eronneella kävi pyytämättä faksi, eikä toisella eroavalla kuulemma flaksi lainkaan." Bisquit. Kevään korvalla.
Lue myös! Läpinäkyvää journalismia.  "Kettusen eroraha perusteeton!"
"... kannattajat ottivat yhteen ..." 




Nettisanomat vuosikronikka 1999   "elämä on taloutta".  Talousjuttuja ja vähän muitakin lyhentämättöminä.
1999  "elämä on taloutta".  145 pitkää ja lyhyttä juttua pötkössä yhdellä sivulla!
Kuva: Jaska psykiatrilla. Julkaistu kokovartalokuvana numerossa 0!  (29.07.1999).  Kuvasarja: Jaska Jokunen.

Minne hävisivät Soneran rahat?
Esipuhe. Soneralla on hieno historia takanaan. 1 Kaj-Erik Relanderin aika alkaa. Vennamo savustetaan ulos Sonerasta. Aimo Eloholma Relanderin kilpailijana. Relanderin johtamistyyli. Aulis Salinin yrityskulttuuri muutettiin nopeasti. Soneran organisaatiouudistus. Matti Makkonen Soneran tulojen tuojana. Relanderin sisäpiiri. 2 Sonera-kuplan rakentaminen.   Minne


Tuuli käy heidän ylitseen.
Kuva: Pertti Manninen.
Poisnukkuneitten muistolle. Sarja. 


Nettisanomat lauantaina 16.04.2005  

Etiikka Nettisanomat lauantaina 16. huhtikuuta 2005. 
Helsingin Sanomat. Vieraskynä. Jukka Kilpi. Maanantaina 12. huhtikuuta 2005 pääkirjoitussivulla.
"Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista."
“Rehellisten ylivelkaantuneiden pitkä piina sisältää eettiseltä kannalta samoja piirteitä kuin orjuus, toteaa Jukka Kilpi.” 
Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista.
 Nettisanomat lauantaina 16. huhtikuuta 2005. 
 
"Suomalainen todellisuus eli velallinen kulkemassa riisuttuna kuutamossa pankin oven ohi." Kuvan unelmoinut tähän Pertti Manninen 2002 valmistuneesta "Alaston-sarjan" kuvasta. Aikaisemmim mm.

Velka-armahdus on pelkkä kasvojenpesu. 2002/10/17/velkaarmahdus.htm    
Siitä suuresta sovittelusta.   2002/10/17/siitasuuresta.htm    
"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa. 2004/05/20/pankkivankituki.htm
Nettisanomat lauantaina 16. huhtikuuta 2005.     
"Sanomia suojatyöpaikasta." ja "Kommentteja ...".
Helsingin Sanomat torstaina 20.01.2005.  Pääkirjoitus:  Velkasuhteen perusteisiin tulee puuttua varovaisesti.
Nettisanomat torstaina 20.01.2005.  Pääkirjoitus: Kännissä kirjoitettu.
Helsingin Sanomien pääkirjoitus kokonaisuudessaan ja Nettisanomien päätoimittaja Pertti Mannisen kommentit: Velkasuhteen perusteisiin tulee puuttua varovaisesti. & Kännissä kirjoitettu.  
Nettisanomat lauantaina 16. huhtikuuta 2005.    
Velka ja pankki. Jutut 1999-2002. nettisanomat.com. Linkkilista. 
39 askelta eli linkkiä aiheeseen.
Esim.
Huutokauppaa hädällä. Suomen hallitus ja oikeusministeri Johannes Koskinen pankkien höynäytettävinä. 
2002/05/30/huutokauppaa.htm
Pääkirjoitus: Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa. Yhdellekään pankille ei kelpaa vakuudeksi pelkkä asunto, myös henkilökohtainen "ikuinen" maksuvelvollisuus vaaditaan. 2002/05/30/paakirjoituspankit.htm
39 askelta eli linkkiä aiheeseen.

Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen, Raino Rinne, ja  kihlakunnanvoudin, Jarmo Kivistö, operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.    Tarkka selostus! 


Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005. 

Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus". 
Huhtikuussa 2005.
"Taivas on meidän!" 
Muutama kuva aurinkoisena huhtikuun päivänä ja sitten hetki oli ohi. Kuvat: Pertti Manninen torstaina 14.04.2005. "Taivas on meidän!" 
Myös! 
Suomalainen todellisuus eli velallinen kulkemassa riisuttuna kuutamossa pankin oven ohi.  2005/04/16/etusivu.htm 
Kuka oli kenen kanssa? Läpinäkyvää journalismia!  2005/04/15/etusivu.htm 

Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005. "Suomalainen todellisuus". 
Helmi-maaliskuussa 2005.

Hetkiä eräänä sunnuntaina eräässä suomalaisessa paikassa.  
Esko.  2005/02/15/kuvasivu7.htm 
Apua, missä olen? 2005/02/15/kuvasivu9.htm
Hopeinen kuu. Olavi Virta syntyi tasan 90 vuotta sitten.  2005/02/27/kuvasivu9.htm

Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005. "Suomalainen todellisuus". 
Kansalaiset etsivät reittejään senaatintorilla Valtioneuvoston linnan kiertäen keväällä 1980-luvulla. Kuva: Pertti Manninen. "Arkistojen aarteita".  Nettisanomat maaliskuussa 2005 torstaina 03.03.2005.  Ensijulkaisu tänään.
EU:n perustuslaki tulossa!  2005/03/03/etusivu.htm 

Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005. "Suomalainen todellisuus". 
Maaliskuussa 2005.
Helsinki.  Kansalainen yrittää pysäyttää taksia viedäkseen saksalaiset halvat oluet kotiinsa. Helsinki, Pasila, Lidl.  2005/03/08/kuvaperjantaiaamu.htm 
Helsinki. Hakaniemen Elanto on nyt Sokos!  2005/03/08/kuvalauantaiaamu2.htm 
Äiti, 89 vuotta.  2005/03/08/etusivu.htm 

Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005. "Suomalainen todellisuus". 
Maaliskuussa 2005.
Helsinki. Uusi uljas Kamppi pimentää ja musertaa. 2005/03/08/kuvalauantaiaamu.htm 
Suomalainen pyramidi yön valoissa. 2005/03/08/kuvaperjantaiilta.htm 
Hiljaisella kadulla nuoret miehet suuntaavat kulkunsa kaupungin yöhön.  2005/03/08/kuvaperjantaiyo.htm 
Lähtö tai tulo jonnekin jostakin. Helsinki, Pasila.  2005/03/08/kuvalauantaiilta.htm

Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005. "Suomalainen todellisuus". 
Maaliskuussa 2005.
Hämeen linna hämärtyvässä illassa. Hetki historiaan.  2005/03/10/etusivu.htm
Tämä ei riitä. Hetki historiaan. Sanomatalo. SanomaWSOY tahtoo vielä toisen samanlaisen.  2005/03/13/etusivu.htm 
Jälkiä lumessa.  2005/03/15/kuvajalkialumessa.htm 
Köyhän miehen Rolex. 2005/03/15/kuvakoyhanrolex.htm

Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005.   "Suomalainen todellisuus".
Maaliskuussa 2005.
Tapio Rautavaaran syntymästä tulee tänään kuluneeksi 90 vuotta. 2005/03/08/kuvarautavaara.htm
Minulla ei rahasteta!  Kahvi väärään kurkkuun.  2005/03/15/etusivu.htm
Helsingin Sanomat kirjaston hyllyssä punaisena.  2005/03/15/kuvahelsinginsanomat.htm
Ikuisesti pimentoon. 2005/03/17/soneraurkinta.htm
Ikusesti pimentoon 2.  2005/03/17/funkkisjyvaskyla.htm

Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005.   "Suomalainen todellisuus". 
Maaliskuussa 2005.

Suomalainen ruletti eli Janne Ahonen 240.0 m.  http://www.nettisanomat.com/2005/03/22/etusivu.htm 
Katso miten piiri pyörii, hummerit kun siinä hyörii.  2005/03/29/pressosanoma.html
Etsijä. http://www.nettisanomat.com/2005/03/31/etusivu.htm 

Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005.   "Suomalainen todellisuus". 
Asuntoja! Kyllä. 3. Rehellinen. Luotettava. Aikaansaava. Jussi Pajunen. Helsingin Liberaalit.   Itsenäinen liberaali. Kuva: Pertti Manninen.  Arkistojen aarteita. Kuva 1980-luvulta Helsingistä. Nettisanomat keskiviikkona 30. maaliskuuta 2005. 
"Jussi Pajunen valittiin tänään keskiviikkona 30.03.2005 alkuillasta Helsingin uudeksi kaupunginjohtajaksi." 2005/03/30/etusivu.htm 

Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005.   "Suomalainen todellisuus". 
Huhtikuussa 2005.

Washington petti Max Jakobsonin. Amerikkalaista aprillia vuodelta 1971. 2005/04/01/etusivu.htm
Kevättä ilmassa.   http://www.nettisanomat.com/2005/04/04/etusivu.htm 
Saivarteleva hallinto-oikeus.  http://www.nettisanomat.com/2005/04/05/etusivu.htm 
Taivasta tavoittelemassa.  http://www.nettisanomat.com/2005/04/06/etusivu.htm 

Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta 2005.   "Suomalainen todellisuus". 
Huhtikuussa 2005.

Yhdessä. Ääni kuului sieltä ne tulivat puiden latvojen takaa.  2005/04/07/etusivu.htm
Karaoke kutsuu. Elämän ilot ja surut laidasta laitaan. 2005/04/11/etusivu.htm
Minun joutseneni.   Ensin kuulin, sitten näin.  2005/04/12/etusivu.htm
Kuka oli kenen kanssa? Läpinäkyvää journalismia!  2005/04/15/etusivu.htm 
Suomalainen todellisuus eli velallinen kulkemassa riisuttuna kuutamossa pankin oven ohi.  2005/04/16/etusivu.htm 

Nettisanomat vuosikronikka 1999   "elämä on taloutta".  Talousjuttuja ja vähän muitakin lyhentämättöminä.
1999  "elämä on taloutta".  145 pitkää ja lyhyttä juttua pötkössä yhdellä sivulla!
Kuva: Jaska psykiatrilla. Julkaistu kokovartalokuvana numerossa 0!  (29.07.1999).  Kuvasarja: Jaska Jokunen.


Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

Nettisanomat torstaina 21. huhtikuuta 2005. 

Nettisanomat torstaina 21. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus". 
Jyväskylä: Pekka Kettunen. Erorahan käsittely. Tilanne tänään! Keskisuomalainen tiistaina 19.04.2005.  Valtuusto pui Kettusta toukokuussa. Sivu1. & Sivu2. Kommunistit vaativat kaupunginhallituksen eroa. Sivu 3.
Lue myös!  "Eikö sitä öykkäriä saada millään kuriin?"  1999/09/09 Kummallista kunniaa. 2000/08/03/ Onko Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen hyssyttelyn uhri?  2000/11/16 Kettunen vittuilijasta eetikoksi.  2002/03/14 Pekka Kettunen ja potkut.  2004/08/03  "Ikuisesti pimentoon".  Kuva.  2005/03/17 Läpinäkyvää journalismia: "Kettusen eroraha perusteeton."  2005/03/28 Saivarteleva hallinto-oikeus. 2005/04/05 

Nettisanomat torstaina 21. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus". 
Elokuussa 1958.
Viikkosanomat No 35. 
Päätoimittaja Aatos Erkko, toimituspäällikkö Simopekka Nortamo. Pääkirjoitus. 29.8.1958.  Puolueeton ja puolueellinen lehdistö.  "... demokraattisen lehdistön tehtävät:" 
Lue myös! Syyskuussa 2002.
Martti Valkonen. Journalismin salat I: Sananvapaus kauppatavarana.   2005/02/22/valkonensananvapaus.htm 

Nettisanomat torstaina 21. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus". 
Joulukuussa 1971.
Washington petti Max Jakobsonin. Amerikkalaista aprillia vuodelta 1971.  "Kissinger:  Jakobson ei kiinnosta minua vähäisissäkään määrin."
Helsingin Sanomille tämä oli liikaa. Iltalehti ja Keskisuomalainen pystyivät kirjoittamaan jopa pääkirjoituksen!  Arkistot avautuvat. Lehdistö kertokoon. Onhan aikaa jo kulunut!
Nettisanomat torstaina 21. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus?"  
Huhtikuussa 2005.
"Puu, jonka luulen olevan minun, vaikken oksallakaan käynyt ole!
Viikko sitten näin siellä kevään ensimmäisen variksen. Ei lentänyt vielä latvaan vaan tyytyi alempaan oksaan, yksinään."
Kuvasta rakennettu tunnelma vai tunnelmasta rakennettu kuva. Unelma joka tapauksessa.  "Charcoal". 
extra!
Tämä riitti!  Isonna!

sama!

Nettisanomat torstaina 21. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus".  Huhtikuussa 2005. 
"Aamuyöllä soi puhelin. Eräs tuttu soittaa ja kysyy olenko jo lukenut aamun Hesarin? Helsingin Sanomat luopuu optiotontistaan! Haen lehden laatikosta ja totean asian. Tämä numero oli jo melkein valmis, joten lisäsin vain tämän extran ja linkin viimeisimpään asiaa käsitelleeseen juttuun. Bannerikin   täytyy sitten uusia myöhemmin!" 21.04.2005. Pertti Manninen. "Katso miten piiri pyörii hummerit kun siinä hyörii"  2005/03/29/pressosanoma.html

Nettisanomat vuosikronikka 1999   "elämä on taloutta".  Talousjuttuja ja vähän muitakin lyhentämättöminä.
1999  "elämä on taloutta".  145 pitkää ja lyhyttä juttua pötkössä yhdellä sivulla!
Kuva: Jaska psykiatrilla. Julkaistu kokovartalokuvana numerossa 0!  (29.07.1999).  Kuvasarja: Jaska Jokunen.


Nettisanomat lauantaina 23. huhtikuuta 2005  -  keskiviikkona 27. huhtikuuta 2005. 

Nettisanomat lauantaina 23. huhtikuuta 2005.  Don Quijote 400 vuotta, tänään.

Nettisanomat sunnuntaina 24. huhtikuuta 2005. 
Partiolaisia. Helsingissä 29.4.1956.
Nettisanomat maanantaina 25. huhtikuuta 2005.  Sininen laulu. Nettisanomat tiistaina 26. huhtikuuta 2005.  
"Ensimmäinen lippu Kolmen valtakunnan rajapyykillä 60 vuotta sitten 26.04.1945." 
Nettisanomat tiistaina 26. huhtikuuta 2005.   Bisquit.
2000

2010
Nettisanomat tiistaina 26. huhtikuuta 2005. 
Kansallismaiseman tuho voidaan harkita uudelleen? 
Kuvapari julkaistu ensimmäisen kerran torstaina 14.03.2002  "Kansallismaisema vuonna 2010" -kirjoituksen lopussa, jonne se oli unohtunut myöhemmin käytettäväksi. PM. 
 Katso myös! Sanomatalo.  Lue myös!  Ovela, outo optio.  Lue myös! Kauppalehti Presson selvitys.

Nettisanomat keskiviikkona 27. huhtikuuta 2005.  
Veteraanien päivä.

Tuuli käy heidän ylitseen.
Kuva: Pertti Manninen.
Poisnukkuneitten muistolle. Sarja. 


Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005.

Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005.   "SanomaWSOY luopuu oikeudestaan ostaa Töölönlahdelta toinen tontti".  Helsingin Sanomat torstaina 21.04.2005.  Lue!
2000

2010
Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005.   Pääkirjoitus. Tämä riitti! Mitkä olivat SanomaWSOY:n luopumisen todelliset syyt? Pääkirjoitus.  Kysymyksiä! & Linkkejä! Lue!
Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005.     Seppo Saves sai kuvajournalismipalkinnon. Reportaasikuvat nostivat Saveksen maineeseen 1960-luvulla. Helsingin Sanomat tiistaina 26.04.2005. Yksi kuva Photography Year Book 1965-kirjasta.  Katso! Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005.  "Pepuista parhaat!"  Iltalehti perjantaina 22.04.2005. Vain lue!
Lue myös! Perseestä. 2001/05/31/etusivu.htm
Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005.  
Kuvia huhtikuussa 2005.
Kuva: Kaksi varista.
Kuva: Kaksi lokkia.
Kuva: Kaksi kuovia.
Pertti Manninen.  Katso!

Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005. 
Helsingin Sanomille kultaa parhaasta etusivusta. Helsingin Sanomat torstaina 28.04.2005.  Kommentti Lue!
Lue myös! Saddam on vangittu. Kuinka kahden maan suurimmat aamulehdet uutisoivat asian etusivullaan. 2003/12/18/etusivu.htm

Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005. 
Elokuvalipulla kohtuuton hinta. 2005/03/10/elokuvalippu.htm

Isonna!

"PS: nettisanomat taitaa olla aika suosittu, sillä lyhyellä aikavälillä olen saanut myytyä jo kaksi kirjaa. t. Leila"  -  Ilmoita ilmaiseksi:   Linkki uusimpiin! 
IRAK
Helsingin Sanomat torstaina
28.04.2005.
 

Nettisanomat torstaina 28. huhtikuuta 2005. 
Kolumni. Max Jakobson. Irakista esikuva Lähi-idässä.   "Tavoitteenahan on, että Irakista tulisi esikuva muille Lähi-idän maille. ... Lisäksi on otettava huomioon, että Lähi-idän alue tuottaa lähes 70 prosenttia maailman öljystä ja 40 prosenttia maakaasusta. Näistä Yhdysvallat ja Eurooppa ovat toistaiseksi riippuvaisia."  HS 28.04.2005.  Lue!  Linkkejä!

IRAQ
Guardian Unlimited Wednesday April 27, 2005

Revealed: secret Iraq legal advice. 7pm exclusive: Tony Blair was told by the government's most senior law officer in a confidential minute less than two weeks before the war in Iraq that British participation in the US-led invasion of Iraq could be declared illegal. Full text: summary of advice  http://www.guardian.co.uk/Iraq/Story/
0,2763,1471655,00.html


Nettisanomat lauantaina 30. huhtikuuta 2005.

Nettisanomat lauantaina 30. huhtikuuta 2005.

Vietnamin sota.
USA lähti Vietnamista tänään tasan 30 vuotta sitten aamuyöllä helikopterilla suurlähetystön katolta.
 
 


Bilden av Vietnamkriget.
Flickan Kim Phuc springer skrikande längs vägen sedan hennes hemby, Trang Bang, bombats med napalm av USA.  Rasism, nu som då. JOHN PILGER om en icke-nyhet och imperialismens innersta väsen. Aftonbladet. Onsdag 12 maj 2004. 
  2004/05/13/etusivu.htm  (Sama sivun keskellä.)

1966

"Täytyy valita millä puolella on. Joko on ihanteiden, oikeudenmukaisuuden, isänmaan, moraalin, maailmanmarkkinoiden, hyvinvoinnin, elinkeinoelämän - ja napalmin puolella - tai niiden karkeiden kansojen puolella joita kiinnostavat enemmän puuvillanhinnat ja maa ja oikeus kuin yläluokan oikeudenmukaiset ihanteet." Jan Myrdal 24.07.1966.  Lue lisää! 2003/04/10/myrdal.htm

1968

"Olin heinäkuun 4. päivänä marssimassa ja osoittamassa rauhanpatsaalla mieltä Yhdysvaltojen Vietnamin politiikkaa vastaan." Paavo Lipponen. Suomen Sosialidemokraatti 7. heinäkuuta 1968. Nro 180, sivu 4. Katso!2004/02/19/lipponen.htm 

2003

Kultur.  Kriget är bara början. JOHN PILGER om planerna på världsherravälde - och det växande motståndet.  Hur har vi kommit dithän att två västerländska regeringar drar in oss i ett olagligt och omoraliskt krig mot en hårt drabbad nation som vi inte har något otalt m…Aftonbladet 2003-03-20  http://www.aftonbladet.se/vss/kultur/story/
0,2789,278849,00.html
 

2003

Vietnamin sota loppui amerikkalaisten osalta koko lailla kolmevuosikymmentä sitten, Pariisin rauhansopimukseen 27. tammikuuta 1973. Kaikkineen sota päättyi pari vuotta myöhemmin, kun Etelä-Vietnam kukistui.Sodassa kuoli lähes kolme miljoonaa ihmistä, heistä 60 000 amerikkalaista sotilaita. Mutta sodan hävitystyö jatkuu yhä, ja entistä salakavalampana. Eri puolelle Vietnamia kylvetyt miinat ja lentopommit surmaavat yhä kymmenittäin ihmisiä, ja amerikkalaisten sota-aseina käyttämät kasvimyrkyt tekevät tuhojaan ihmisten elimistössä. Kuva: Tohtori Nguyen Thi Thanh Phuongin silmäterä on rauhankylän nuorimpiin asukkaisiin kuuluva kaksivuotias Quang.  06.02.2003 torstaina. Keskisuomalainen. Hanoi, Tapani Luotola. 2003/02/13/lehdet.htm  (Sama sivun keskellä.)

2003

Georg Henrik Wright. Suuren ajattelijan Georg Henrik Wrightin kuoleman hetkelläkin on entistä enemmän taisteltava paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta. ... Toisen kerran hän vaikutti syvästi, minuun ja muihin, kun hän kirjoitti Vietnamin sodan vastaisen kirjoituksen Helsingin Sanomissa, muistini mukaan koko sivun pituisen. Se oli käännekohta. Arvovaltainen humanisti toi perustellun sodan vastustamisen yleiseen tietoisuuteen. Vuosikymmeniä sitten. ... Pääkirjoitus torstaina 19.06.2003. Pertti Manninen. Lue lisää!2003/06/19/paakirjoitus.htm

2005

Thirty years after the fall of Saigon, the celebrations can finally begin. With economy rising, Vietnam is at last enjoying the fruits of peace. Jonathan Watts in Ho Chi Minh City. Guardian Unlimited. Saturday April 30, 2005. http://www.guardian.co.uk/usa/story/
0,12271,1473816,00.html

Nettisanomat lauantaina 30. huhtikuuta 2005.



Vietnamin sota.  USA lähti Vietnamista tänään tasan 30 vuotta sitten aamuyöllä helikopterilla suurlähetystön katolta. 
 
Sodassa kuoli lähes kolme miljoonaa ihmistä.
Isonna!


Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli   Den fortsatta uprustningen, de direkta förberedelserna för att kunna föra ett "begränsat" kärnvapenkrig och att kunna vinna ett sådant krig, måste till varje pris stoppas. Ett kärnvapenkrig kan inte begränsas och det kommer inte att finnas nägon segrare. Risken för att ett kärnvapenkrig skall bryta ut blir allt större för var dag. Det nuvarande klimatet av kallt krig och konfrontation måste hejdas. Detta förutsätter förtroendeskapande åtgärder, konkreta ... Fredssträff


Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

"PS: nettisanomat taitaa olla aika suosittu, sillä lyhyellä aikavälillä olen saanut myytyä jo kaksi kirjaa. t. Leila"  -  Ilmoita ilmaiseksi:   Linkki uusimpiin!  


Sisällysluettelot 2005:

 Sisällysluettelo. 2005.  Tammikuu.  -   Sisällysluettelo. 2005.  Helmikuu.  -  Sisällysluettelo. 2005.  Maaliskuu. Sisällysluettelo. 2005. Huhtikuu. -

Nettisanomat vuosikronikka 1999   "elämä on taloutta".  Talousjuttuja ja vähän muitakin lyhentämättöminä.
1999  "elämä on taloutta".  145 pitkää ja lyhyttä juttua pötkössä yhdellä sivulla!

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta  vuodesta 1999.

1999.
Vanhin 29.07.99

1999.
Arkisto.  
1999

2000.
Arkisto.  
2000
2001.
Arkisto.  
2001
2002.
Arkisto.  
2002
2003.
Tammikuu
kesäkuu.
2003.
Heinäkuu
joulukuu.
2004.
Ensimm. kvartaali.
2004.
Toinen kvartaali.
2004. 
Kolmas kvartaali.
2004.
Neljäs kvartaali.
2005. 06.01. 13.01. 20.01. 27.01. 03.02.    10.02.     15.02. 17.02.   22.02.  24.02. 
27.02.  03.03. 08.03. 10.03. 13.03. 15.03. 17.03. 19.03. 22.03. 24.03.
 

29.03.

30.03.  31.03. 01.04. 02.04. 03.04. 04.04 05.04. 06.04. 07.04.
08.04. 09.04. 10.04. 11.04. 12.04. 13.04. 14.04. 15.04. 16.04. 19.04.
21.04. 23.04. 24.04. 25.04. 26.04. 27.04. 28.04. 30.04.

Ilmoita ilmaiseksi: Linkki uusimpiin!

Maksuttomia arkistoja:
kaleva.fi
yle.fi 
mtv3.fi  
ess.fi (2004/06 lähtien)


aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk


turunsanomat.fi

Maksuton tietosanakirja:
Wikipedia - Vapaa tietosanakirja.

Wikipedia on monikielinen hanke, jonka tarkoituksena on luoda jatkuvasti kasvava ja tarkentuva vapaan sisällön tietosanakirja. Englanninkielinen Wikipedia aloitti tammikuussa 2001 ja suomenkielinenkin jo vuoden 2002 lopulla. Suomeksi olemme kirjoittaneet 15361 artikkelia. Aihealueet:
Luonnontieteet: Biologia - Fysiikka - Geotieteet - Kemia - Maantiede - Matematiikka - Tilastotiede - Tähtitiede
Sovelletut tieteet: Arkkitehtuuri - Julkishallinto - Koulutus - Laki - Liikenne - Liiketoiminta ja teollisuus - Lääketiede - Maatalous - Teknologia - Terveydenhuolto - Tietotekniikka - Viestintä
Humanistiset tieteet: Antropologia - Arkeologia - Filosofia - Historia - Kieliteknologia - Kielitiede - Kansanperinne - Maantiede - Politiikka - Psykologia - Sosiologia - Taloustiede
Kulttuuri: Elokuva - Harrastukset - Kirjallisuus - Käsityöt - Matkailu - Musiikki - Ooppera - Pelit - Runous - Ruoanlaitto - Sarjakuvat - Taide - Tanssi - Teatteri - Televisio - Urheilu - Uskonto - Vapaa-aika - Viihde
Muilla tavoin luokiteltuna: Yleinen kymmenluokittelu - Aakkosjärjestyksessä - Historialliset ajanjaksot - Luettelo luetteloista Kalenteri - Elämäkerrat - Tee se itse


TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: mailto:[email protected] Copyright nettisanomat.com 2005/352. Sivut valmisti Pertti Manninen 30.04.2005,  ensimmäinen versio 30.04.2005. (linkit  230.04.2005). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti  Manninen. 
nettisanomat - 2005/04/30 -  Vietnamin sota - Kuva. Flickan Kim Phuc springer skrikande längs vägen - USA lähti Vietnamista tänään tasan 30 vuotta sitten aamuyöllä helikopterilla suurlähetystön katolta. - linkkejä - 30.04.2005 -  huhtikuu 2005 - avoin -  joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.com.

 

  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja tiistaisin.



   
 

Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen, Raino Rinne, ja  kihlakunnanvoudin, Jarmo Kivistö, operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.   Ja näin se jatkui, muun muassa: xxxxxxxxxxn, xxxxx xxxxxxx, kysymyksen innoittama  pankin edustajan, Lauri Kara,  (7poistettu 09.12.2015) tai muistamattomuus oikeudessa todistajalausunnossa.  Ja tähän se loppui! Hovioikeus teki oikeudenkäyntivirheen. Korkein oikeus ei ottanut valitusta käsitelläkseen. Euroopan ihmisoikeustuomio istuin viimeinen mahdollisuus? <a href="http://www.nett



Nettisanomat-sivuston kopiona nettiin maanantaina 2013-01-14.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Tiistai 08.03.2016.)