JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit. Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2005/04/16/etiikkavelkakilpi.html



Nettisanomat  16.04.2005

Etiikka Nettisanomat lauantaina 16. huhtikuuta 2005.   Numero 343.  

Helsingin Sanomat. Vieraskynä. Jukka Kilpi. Maanantaina 12. huhtikuuta 2005 pääkirjoitussivulla.

Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista.

“Maksukyvyttömyyslakien kehitystä on hallinnut vastakkainasettelu velkojan oikeuksien ja velallisen suojan välillä. Yhdysvalloissa ja Britanniassa yksityishenkilö voi vapautua ylivoimaisista veloista henkilökohtaisen konkurssin avulla.

Siinä velallinen menettää omaisuutensa, mutta saa jatkaa elämäänsä puhtaalta pöydältä. Manner-Euroopassa sen sijaan ylivelkaantunut on perinteisesti päässyt eroon vastuistaan vain kuolemansa kautta.

Suomessa on parhaillaan valmisteltavana maksukyvyttömyyslainsäädännön uudistaminen. Tässä yhteydessä on keskusteltu siitä pitäisikö meilläkin ottaa käyttöön velat poispyyhkivä henkilökohtainen konkurssi. Asiaa ajavat yrittäjäjärjestöjen edustajat, mutta uudistusta pohtineen oikeusministeriön työryhmän enemmistö tyrmäsi ajatuksen.

Ylivelkaantuneiden nopeaa vapautusta ovat vastustaneet myös johtavat päivä- ja talouslehdet pääkirjoituksissaan.

Vapaamielisemmän lainsäädännön vastustajat pelkäävät, että velallisten käyttäytymisen muuttuessa kevytmieliseksi yhteiskunta- ja maksumoraali murenee.

Onko tämä pelko perusteltu? Yhdysvalloissa osavaltioiden välillä on eroja siinä, kuinka nopea velat mitätöivä konkurssimenettely on tai kuinka paljon velalliselle jätetään omaisuutta ns. suojaosuutena.

Velalliselle edullinen konkurssimenettely ei tutkimusten valossa lisää konkurssialttiutta tai epärehellisten velallisten määrää. Tätä tukevat myös ne havainnot, joiden mukaan maksukyvyttömyyden taustalla eivät niinkään ole suuret velat tai keinottelu, vaan työttömyys, köyhyys, avioerot, elämäntilanteen muutokset ja talouden suhdannevaihtelut. Velkaantumista ei tavoitella ylellisen elämän tai äkkirikastumisen toivossa, vaan päivittäisistä velvoitteista selviytymiseksi.

Arkipäiväisen uurastuksen välineenä velkaantuminen ei edusta poikkeamaa tavanomaisesta yhteiskuntamoraalista. Siksi moraali ei horju, vaikka ylivoimaisista veloista vapautuminen olisi joustavaa. Maksukyvytön on häviäjä jo ennen konkurssiaan, jossa hän menettää sen, mitä vielä on jäljellä.

Taloudellisten tappioiden lisäksi konkurssi tuottaa häpeää, syyllisyyttä ja syrjintää. Tässä on tarpeeksi pelotetta rehellisille kansalaisille. Konkurssi ei ole rikos, eikä siitä tule rangaista.

Aina on kuitenkin niitä, jotka pyrkivät tietoisesti käyttämään väärin yhteiskunnan instituutioita. Siksi on myös löydetty keinot puuttua rikollisten toimintaan pitkittämättä rehellisten ihmisten ahdinkoa.

Veloista vapauttavan henkilökohtaisen konkurssin mahdollisuus ei siis ole uhka yhteiskunnalle, vaan voisi vahvistaa sitä tuomalla merkittävää hyötyä. Uuden aloituksen saaneet velalliset voisivat toimia täysivaltaisina kansalaisina. He antaisivat panoksensa kansantalouteen ja maksaisivat veroja sen sijaan, että saattavat nyt ajautua elämään sosiaaliturvan varassa.

Velkojan kannalta kysymys on tietysti vaikeampi. Tämä menettää sen saatavan, josta velallinen vapautetaan. Menetystä on kuitenkin arvioitava siltä kannalta, että velkoja yleensä ottaa tietoisen riskin myöntäessään luottoa.

Riskin ottavat ammattilaiset taloudellisen voiton toivossa. he hyväksyvät mahdollisuuden, että maksua ei ehkä koskaan tule, ja hinnoittelevat luoton sen mukaisesti. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tiukka konkurssilainsäädäntö ei lisää velkojan mahdollisuuksia saada perittäviään takaisin.

Samoin ne paljastavat, että velkojat ovat yleensä valmiita luotottamaan uudelleen konkurssin läpikäynyttä. Tulokset kuvastavat sitä, että veloista vapauttava lainsäädäntö ei ole ristiriidassa velkojien yleisten intressien kanssa, vaikka se yksittäistapauksissa eliminoisikin velkojien oikeudet.

Velkasuhde perustuu useimmiten sopimukseen, ja sopimus on pohjimmiltaan lupaus. Jos velka mitätöidään, ei velallisen tarvitse pitää maksulupaustaan. Voiko tässä olla peruste pelolle moraalin rappeutumisesta? Kuinka pitkälle on oikein vaatia lupaajaa pysymään sanassaan?

Kysymys on aidosti eettinen, siihen ei voi vastata vain kokemusperäisen tiedon valossa. Moraaliteoriat ovat perusasiasta yhtä mieltä: lupaukset on pidettävä. Mutta ehdottominkin velvollisuusetiikka sisältää poikkeuksia tästä pääsäännöstä. Esimerkiksi mahdottomia lupauksia ei voi pitää, koska se on mahdotonta.

Toinen esimerkki on lupaus sitoutua orjuuteen. Sitä ei yleensä pidetä velvoittavana, koska orjuus alistaisi lupaajan suhteeseen, joka on ristiriidassa hänen perusoikeuksiensa ja ihmisarvon kanssa.

Rehellisten ylivelkaantuneiden pitäminen vuosia tai vuosikymmeniä kestävässä piinassa sisältää eettiseltä kannalta samoja alistavia piirteitä kuin orjuus. Näiden velallisten elämää hallitsee velkojan tahdon tyydyttäminen, usein ilman mitään mahdollisuutta maksaa takaisin kuin murto-osa kertyneistä vastuista.

Velanmaksun moraali ei poikkea muusta yleisinhimillisestä moraalista. Ihmisarvon ja yksilön perusoikeuksien kunnioittaminen tulee käydä ensimmäisellä sijalla. Eettinen tarkastelu puoltaa Suomen konkurssilainsäädännön uudistamista siten, että maksukyvytön voi saada uuden aloituksen puhtaalta pöydältä henkilökohtaisen konkurssin kautta.

Uudistus toisi meille monessa maassa hyväksi todetun ja markkinatalouteen sopivan turvaverkon olemassa olevan sosiaaliturvan rinnalle. Se parantaisi ylivelkaantuneiden ihmisoikeuksia ja edistäisi taloudellista toimeliaisuutta saattamatta yhteiskuntamoraalia kyseenalaiseksi.”

Jukka Kilpi
Kirjoittaja on liiketoiminnan etiikan dosentti, ja hän on julkaissut teoksen The Ethics of Bankruptcy (Routledge 1998).

“Rehellisten ylivelkaantuneiden pitkä piina sisältää eettiseltä kannalta samoja piirteitä kuin orjuus, toteaa Jukka Kilpi.”

Helsingin Sanomat. Vieraskynä. Jukka Kilpi. Maanantaina 12. huhtikuuta 2005 pääkirjoitussivulla. Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista. (4/8 palstaa, kirjoittajan kuva).

     

etusivulle!





 

nettisanomat 1999 alkaen

 
 
   

  


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
 
 
   

Torstai on toivoa täynnä. Tiistaisin extra!

Uusin lehti   Arkistohaku   Depis   Elokuva   Gallup   Imagine   Kaupunkikuva   Kuvagalleria   Lehdet   Liikunta
Opetus   Perhe   Politiikka   Sota ja rauha   Tv ja radio   Talous   Työtä   Valokuva   Velka   Viikon kuva

       nettisanomat  lauantaina 16. huhtikuuta 2005  etusivu       nro 343 


Etiikka Nettisanomat lauantaina 16. huhtikuuta 2005. 
Helsingin Sanomat. Vieraskynä. Jukka Kilpi. Maanantaina 12. huhtikuuta 2005 pääkirjoitussivulla.
"Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista."
“Rehellisten ylivelkaantuneiden pitkä piina sisältää eettiseltä kannalta samoja piirteitä kuin orjuus, toteaa Jukka Kilpi.” 
Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista.

Nettisanomat lauantaina 16. huhtikuuta 2005.  
"Suomalainen todellisuus eli velallinen kulkemassa riisuttuna kuutamossa pankin oven ohi." Kuvan unelmoinut tähän Pertti Manninen 2002 valmistuneesta "Alaston-sarjan" kuvasta.
Sarjaa julkaistu velkayhteyksissä mm. seuraavasti: 
Velallisia kulkemassa riisuttuina pankin oven ohi.  2002/10/17/etusivu.htm    
Velka-armahdus on pelkkä kasvojenpesu. "On myös moraalitonta, että pankeille on annettu oikeus periä luottotappionsa kahteen kertaan, ensin ne maksettiin veronmaksajilta puristetuin tukirahoin ja nyt niitä yritetään periä konkurssiin ajettujen ihmisten pienistäkin tuloista jo toiseen kertaan." Seppo Haavisto   2002/10/17/velkaarmahdus.htm    
Siitä suuresta sovittelusta. "Devalvoinnin jälkeen vastuu lankesi minulle. Luotottajan vastuusta puhuttiin vain teoreetikkojen artikkeleissa." Jorma Ojaharju  2002/10/17/siitasuuresta.htm    
"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa. Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset. Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle,  joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi."  Seppo Konttinen Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004.  2004/05/20/pankkivankituki.htm   


Nettisanomat lauantaina 16. huhtikuuta 2005.     "Sanomia suojatyöpaikasta." ja "Kommentteja ...". Valikoima.

Helsingin Sanomat torstaina 20.01.2005.  Pääkirjoitus:  Velkasuhteen perusteisiin tulee puuttua varovaisesti. (Helsingin Sanomien teksti ensin).
Nettisanomat torstaina 20.01.2005.  Pääkirjoitus: Kännissä kirjoitettu. (Nettisanomien kommentti lihavoituna).
1) "Ulosottoaika on rajattu korkeintaan 20 vuoteen, joten elinkäisessä velkavankeudessa ei suomalainen joudu enää elämään." ... "Väärää tietoa: Velkavankeus on yksityishenkilöllä edelleen elinikäinen. Ulosottoaika on eri asia kuin velka-aika. Velka ei vanhene. Käytännössä se kai poistuu kuitenkin realismista, kun velallinen kuolee? Ja eikö 20 vuotta vankeudessa ole aika elinikäistä?"  2) "Konkurssimenettelyn kohtuullistaminen varmastikin madaltaisi yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä. Työryhmän tuli selvittää, onko kuitenkin muita syitä pitäytyä nykyisessä käytännössä, jossa konkurssiin ajautunut yrittäjä vastaa veloistaan tietyn ajan konkurssin jälkeenkin. Työryhmän enemmistö päätyi siihen, että konkurssimenettelyä ei tulisi muuttaa esitetyllä tavalla. (HS 19.1)" ... "Tietyn ajan konkurssin jälkeenkin.  Aika häveliäästi sanottu, kun yrittäjä joutuu vastaamaan niistä hautaan saakka! Tähän työryhmän enemmistö, pankkien juoksupojat: ... Etsin eilispäivän HS:n käsiini ja kuinka sattuikaan eihän niitä nimiä kehdattu kertoakaan! " ...   3) "Yritysten suuri määrä ei ole itseisarvo, mutta monien asiantuntijoiden mielestä Suomessa henkinen kynnys ryhtyä yrittäjäksi on liian korkea. Siksi Vanhasen hallituksen yrittäjyyden politiikkaohjelman yksi tavoite on madaltaa tätä kynnystä. Yhdeksi keinoksi on mainittu konkurssimenettelyn nopeuttaminen ja kohtuullistaminen konkurssiin joutuneen yrittäjän kannalta." ...
"Henkinen kynnys? Mitä se on muuta kuin materialistinen? Jos on riski, että kaikki menee ja sen jälkeen vaan kasvaa huimilla koroilla ja loput kuittaantuu vasta kuollessa, niin henkistäkö se on? Lääke tähän olisi tietenkin se, että vain osakeyhtiöitä saisi perustaa, nehän pääsevät veloistaan kertaheitolla tehdessään konkurssin. On kiva, että työryhmä selvittää, mutta olisi myös kiva, että jotakin konkreettista tehtäisiin, Ja olisi kiva, että maan suurin sanomalehti ottaisi reilusti kantaa asioiden puolesta, eikä vain tyytyisi piiloutumaan jonkun työryhmän rähmäisen kannan taakse." 
Lue Helsingin Sanomien pääkirjoitus kokonaisuudessaan ja Nettisanomien nimeltä mainitun pääkirjoittajan, Pertti Mannisen, kommentit jokaiseen lauseeseen!  2005/01/20/etusivu.htm


Nettisanomat lauantaina 16. huhtikuuta 2005.    
Velka ja pankki. Jutut 1999-2002. nettisanomat.com.  ( Muutama poiminta 17.10.2002 julkaistusta linkkilistasta.)
1999
Aho - anteeksi antamaton amatööri? Presidenttiehdokas Esko Aho hoiti pääministerikaudellaan pankkien omistajien edut, ei asiakkaiden. PM. 1999/10/14
Kompastuuko Aho pankkisaliin? Yhden totuuden julistus ei vakuuta. PM. Veikko Vaniala. 1999/11/18
Norjassa kriisissä olivat liikepankit. Valtio otti ne haltuunsa. Sijoittajat menettivät rahansa. Ilta-Sanomat. 1999/11/18
Pankkimurros ollut myös kiehtovaa! Elmer Toivasen syntymäpåivähaastattelu. Eija Leinonen. 1999/11/18
Varjoja pankinomistajien tuessa. PM. 1999/11/18
Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Tahallinen hämäys keskustelussa 1. PM. 1999/11/18
Voutilainen huonojen asiakkaiden puhe oli tarkoin ajoitettu juoni: Ruvettiin keskustelemaan lillukanvarsista! Tahallinen hämäys keskustelussa 2. PM. 1999/11/18
Pankkikriisin syyt jätettiin tutkimatta. Antti-Pekka Pietilä. 1999/11/25
Seuraavat STT:n välittämät uutiset. Mitä STT kertoi "Suuresta pankkituki-keskustelusta". PM. STT. 1999/11/25
Selvennys keskusteluun: Tukea se on takaisinmaksettukin tuki. Matti Eklund. 1999/12/09
Arsenalin viimeinen palvelus suomalaisille. Harri Ruohola. 1999/12/09
2000
Vanhassakirkossa ruttoon kuolleiden hautuumaan vieressä kuunneltiin maanantaina karmeita tarinoita. Kimmo Oksanen. 2000/04/20
Otteita velkakertomuksista. Helsingin Sanomat. 2000/04/20
Miten voi sivistynyt kansakunta sallia "pankkikriisiksi" kutsutun toiminnan ja suoranaisen koronkiskonnan? Tapio Soivio. 2000/05/25
Eduskunta vältteli totuutta pankkikriisissä. Harva velallinen on koskaan nähnyt rahoja, joita heiltä työttömyyskorvauksista tai eläkkeistä nyt ulosmitataan.Tapio Soivio. 2000/05/25
2001
Pääkirjoitus. Vuosi sitten julkaistut velkakertomukset ovat yhä ajankohtaisia hyvinvointi-Suomessa. PM. 2001/04/12
Pääkirjoitus. Velka, vankeus vai armo? PM. 2001/05/17
Voita annetaan molemmille puolille leipää. Velkojen katoamishanke puistattaa ulosottomiestä. PM. Pekka Tiihonen. 2001/05/17
Velallisen kuolemasta eivät velkojat hyödy. Velallista ei armahdeta.
2001/05/17
Viikon kysymys: hyväksytkö elinkautisen velkavankeuden? 2001/05/17
2002
Vanhassakirkossa ruttoon kuolleiden hautuumaan vieressä kuunneltiin maanantaina karmeita tarinoita. Kimmo Oksanen. 2002/03/28
Huutokauppaa hädällä. Suomen hallitus ja oikeusministeri Johannes Koskinen pankkien höynäytettävinä.PM. 2002/05/30
Pääkirjoitus: Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa. Yhdellekään pankille ei kelpaa vakuudeksi pelkkä asunto, myös henkilökohtainen "ikuinen" maksuvelvollisuus vaaditaan. PM. 2002/05/30
Velka-armahdus on pelkkä kasvojenpesu. Seppo Haavisto. 2002/10/17
Siitä suuresta sovittelusta. Jorma Ojaharju.2002/10/17
Säästöpankkiryhmä voisi kadota. Mauno Koiviston haastattelun otsikko vuonna 1993. Keijo Lehto.2002/10/17
PM =Pertti Manninen, nettisanomat.com.
Täydellinen lista: Velka ja pankki. Jutut 1999-2002. nettisanomat.com. 


Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen, Raino Rinne, ja  kihlakunnanvoudin, Jarmo Kivistö, operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.    Tarkka selostus! 


Ilmoita ilmaiseksi:   Linkki uusimpiin!  

nettisanomat  perjantaina 15. huhtikuuta 2005  etusivu    nro 342 


Nettisanomat perjantaina 15. huhtikuuta 2005. 
Läpinäkyvää journalismia.  Ilta-Sanomat perjantaina 15.04.2005. Sivut 1 ja 2!  Kuvateksti: Kokoomus satsaa tosissaan Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaan. Vaalibudjetti ylittää ainakin puolueen edellisen ehdokkaan, Riitta Uosukaisen, 700 000 euron rahoituksen. Kuva: Pertti Manninen. "Kuka oli kenen kanssa?"
Kevään korvalla. Bisquit. Ilta-Sanomat tiistaina 12.04.2005. "Jokapäiväiseen kielenkäyttöön on leviämässä sanonta "kepu eroaa aina". Syy on ilmeinen: perhearvoisen Ahon jälkeiset kepulaiset pääministerit ovat olleet eroavaa sakkia niin julkisesti kuin yksityisesti. Ensiksi eronneella kävi pyytämättä faksi, eikä toisella eroavalla kuulemma flaksi lainkaan." Bisquit. Kevään korvalla.

Nettisanomat vuosikronikka 1999   "elämä on taloutta".  Talousjuttuja ja vähän muitakin lyhentämättöminä.
1999  "elämä on taloutta".  145 pitkää ja lyhyttä juttua pötkössä yhdellä sivulla!

Tuuli käy heidän ylitseen.
Kuva: Pertti Manninen.
Poisnukkuneitten muistolle. Sarja. 


Nettisanomat maanantaina 28.03.2005.
Läpinäkyvää journalismia. 
"Kettusen eroraha perusteeton!" Kuvaan on tullut tärkeää tietoa ja mahdollista spekulointia siitä menettääkö Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettunen kuuluisan erorahansa. Ainakin Kettusen lakimies oikeustieteen lisensiaatti Vesa Laukkanen on sitä mieltä, että erorahan palauttaminen ei tule kysymykseen: "Kettunen on vilpittömästi solminut sopimuksen luottaen siihen, että kaupunginhallituksella on valta sopia näin. Sopimus on sopimus ja sen mukaan Kettunen on myös irtisanoutunut." ja jatkaa kaupunginhallituksen jäsenten joutumisesta maksumiehiksi: "Minusta se on mahdoton ajatus. Kun luottamusmiehet toimivat vilpittömästi, niin kyse ei ole sellaisesta huolimattomuudesta, josta voisi kukaan olla vastuussa. Vahinko jäisi kaupungin vahingoksi".  Lähde: Keskisuomalainen. "Kettusen eroraha perusteeton". Pitkänäperjantaina 25.03.2005.  "... kannattajat ottivat yhteen ..." 


Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

Minne hävisivät Soneran rahat?
Esipuhe. Soneralla on hieno historia takanaan. 1 Kaj-Erik Relanderin aika alkaa. Vennamo savustetaan ulos Sonerasta. Aimo Eloholma Relanderin kilpailijana. Relanderin johtamistyyli. Aulis Salinin yrityskulttuuri muutettiin nopeasti. Soneran organisaatiouudistus. Matti Makkonen Soneran tulojen tuojana. Relanderin sisäpiiri. 2 Sonera-kuplan rakentaminen.   Minne

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli   Den fortsatta uprustningen, de direkta förberedelserna för att kunna föra ett "begränsat" kärnvapenkrig och att kunna vinna ett sådant krig, måste till varje pris stoppas. Ett kärnvapenkrig kan inte begränsas och det kommer inte att finnas nägon segrare. Risken för att ett kärnvapenkrig skall bryta ut blir allt större för var dag. Det nuvarande klimatet av kallt krig och konfrontation måste hejdas. Detta förutsätter förtroendeskapande åtgärder, konkreta ... Fredssträff


"PS: nettisanomat taitaa olla aika suosittu, sillä lyhyellä aikavälillä olen saanut myytyä jo kaksi kirjaa. t. Leila"  -  Ilmoita ilmaiseksi:   Linkki uusimpiin!  


nettisanomat  vastaava päätoimittaja pertti manninen   [email protected]   perjantaina 15. huhtikuuta 2005  etusivu    nro 342 




Nettisanomat torstaina 14. huhtikuuta 2005.

Nettisanomat torstaina 14. huhtikuuta 2005.  "Viisi vuotta sitten".

"Hanami -sana tarkoittaa Japanin kielessä kirsikankukkien 'sakura' juhlanoloista katselua.
Keväisin kun kirsikankukat alkavat kukoistaa, Japanilaisilla on tapana mennä eräänlaiselle piknikille kirsikkapuiden juurelle perheen tai ystävien kanssa siemailemaan sakea."
Tämä mielestäni kertoo hyvin tuosta Japanilaisten esteettisyydestä joka on heille luontaista. Joten päätin nyt ottaa sen sivujeni teemaksi.
Pianhan tuo legendaarinen Japanilaisten kansalliskukka taas alkaa kukoistaa. Tervetuloa siis virtuaaliselle piknikille Japanilaisen ja Aasialaisen kulttuurin ihmeisiin! (10.02.2000)

Hyvä lukija; Jälleen on kukoistavien kirsikankukkien aika kukkia ja ihmisten olla onnellisia!
... jätän teidät nyt nauttimaan keväästä seuraavin miettein:
"Arvailen, kenen ovat nuo sädehtivät kasvot: kimmeltävä kaste on langennut illankukalle.." (Genji Monogatari)

Parhain terveisin, Jason.  
Jaakko Saari (13.04.2000)
 
http://hanami-web.com/eng/index.shtml  (2005)


Parhaat Hanami-Webin ystävät, Michelle toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi sivuilleni. Jason. (30.03.2000).




Nettisanomat keskiviikkona 13. huhtikuuta 2005.

  
George W. Bush ja Tony Blair sekä Saddam kahleissa.
"Tulossa?"-kuvat unelmoinut Pertti Manninen.

Nettisanomat keskiviikkona 13. huhtikuuta 2005.
"Milloin alkavat kansainväliset oikeudenkäynnit lännen sotarikollisia vastaan? Teen vaatimattoman ehdotuksen; järjestetään tribunaalit Saddamia, Bushia ja Blairia vastaan rinnakkain. Silloin olisi ainakin joku mahdollisuus saada esiin koko totuus. Ja jos jonon jatkoksi laitetaan vielä Putin? Bushin USA:ta ja Blairin Isoa-Britanniaa odottaa Irakissa historiallisen katkera tappio. Pahiten valheille perustuneesta aggressiosta kärsii kuitenkin Irakin kansa."
Iltalehti keskiviikkona 13.4.2005. Leif Salmén. Kolumni. Taas raha puhuu.
Lue myös!  Irak. Nettisanomat vuoden 2001 syyskuusta vuoden 2003 maaliskuun 20. päivään.  54 linkkiä! 


2003  USA lade fram sina bevis. 
 Dagens Nyheter torsdag 06.02.2003. 
   
Powell: Irak pettää YK:ta ja kätkee joukkotuhoaseita.
Helsingin Sanomat torstaina 06.02.2003

Nettisanomat torstaina 13. helmikuuta 2003.

USA lade fram sina bevis.

Utrikesminister Colin Powell anklagade Irak för att gömma massförstörelsevapen.
Foto: Ett av bevisen mot Irak. USA:s utrikesminister Colin Powell håller upp ett litet glasrör som skall innehålla mjältbrandvirus inför FN:s säkerhetsråd. DAGENS NYHETER. 06.02.2003. Sidan 1.

Powell: Irak pettää YK:ta ja kätkee joukkotuhoaseita.
USA uskoo Irakin kokeilevan pernaruton levittämistä hävittäjäkoneista. Ulkoministeri sanoi Saddamin tekevän yhteistyötä al-Qaidan kanssa.
Kuva: USA:n ulkoministeri Colin Powell esitteli turvallisuusneuvostossa koeputken avulla miten pieni määrä pernaruttoa riitti sulkemaan Yhdysvaltain senaatin vuonna 2001. Irak on saattanut tuottaa pernaruttobakteereita siihen verrattuna kymmentuhatkertaisesti, Powell sanoi. Jyri Raivio, HELSINGIN SANOMAT. HELSINGIN SANOMAT 06.02.2003. Sivu3, pääuutissivu.
Nettisanomat 13.02.2003.


2003 "Mina damer och herrar, vi tog honom"
DAGENS NYHETER  MÅNGAG 15 DECEMBER 2003.
   
Kaikki pyjamahousut 16.95 e.
HELSINGIN SANOMAT MAANANTAINA 15. JOULUKUUTA 2003.

Nettisanomat torstaina 18. joulukuuta 2003.
Irak.
Saddam vangittu. Suorassa television tiedotustilaisuudessa näytettiin katkelmia lääkärintarkastuksesta. Presidentti George W. Bush vaatii kuolemanrangaistusta. Saddam tuomitaan irakilaisessa tuomioistuimessa. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä kymmeniä tuhansia. Kaadot liittoutumasta satoja. Tappaminen jatkuu.
Pääkirjoitus.
Saddam on vangittu. Kuinka kahden maan suurimmat aamulehdet uutisoivat asian etusivullaan.  "Mina damer och herrar, vi tog honom" DAGENS NYHETER 15.12.2003. - Kaikki pyjamahousut 16.95 e. HELSINGIN SANOMAT 15.12.2003. Pertti Manninen. 18.12.2003.


nettisanomat. Extra!

"Paul Wolfowitz".

Kuva: Pertti Manninen. 

Nettisanomat lauantaina 19.03.2005. Extra!                                              
Paul Wolfowitz Maailmanpankin johtajaksi! Presidentti Bushin tekemä nimitys on provokaatio muuta maailmaa vastaan!
"Wolfowitz är en av ideologierna bakom Bush administrationens utrikespolitik, byggd på kampen för amerikansk överhöghet och uppfattningen att demokrati och frihet kan bombas fram." ... " Politiskt företräder han en extrem nyliberalism i ekonomiska frågor och extrem kristen konservatism i moraliska. Aftonbladet Ledare "En ren provokation" fredag 18.03.2005. www.aftonbladet.se/vss/ledare/story/0,2789,618740,00.html
"Valmistellessaan Irakin sotaa Pentagonissa Wolfowitz teki räikeitä virheitä, joita hän ei ole tunnustanut eikä kantanut vastuutaan. Ne ovat viivyttäneet jälleenrakennusta ja maksaneet raskaita veriuhreja, jotka olisi paremmalla suunnittelulla ja viisaammalla politiikalla voitu välttää." Helsingin Sanomat Pääkirjoitus "Wolfowitz on kyseenalainen valinta" lauantaina 19.03.2005. Maksullinen.
"
USA:s olagliga krig mot Irak har krävt minst 100 000 liv, en stor del av dem civila. Svält och sjukdomar hos barn har fördubblats sedan kriget som inleddes för exakt två år sedan. Kvinnorättigheter har beskurits. Viktiga delar av Bagdads oersättliga kulturarv har skövlats. Tusentalet amerikanska soldater har dödats, många fler har invalidiserats." Aftonbladet Ledare "Imperiet kan inte vinna Irakkriget" lördag 19.03.2005. www.aftonbladet.se/vss/ledare/story/0,2789,619644,00.html
2 vuotta sitten: "Verimyrsky". "USA ja liittolaiset aloittivat "täsmäiskut" Bagdadiin aamuyöllä tänään 20. maaliskuuta 2003."  www.nettisanomat.com/2003/03/20/etusivu.htm
"Paul Wolfowitz" Isonna kuva! 


Nettisanomat lauantaina 09.04.2005.  Tänään lauantaina 9. huhtikuuta 2005 on kulunut tasan kaksi vuotta siitä kun USA:n joukot valtasivat Bagdadin ja kaatoivat Saddamin patsaan. Kaikki näytti sujuvan hienosti ja nopeasti. Toisin kuitenkin kävi.
Veri virtaa edelleen ja maa on kaaoksessa. Joidenkin arvioiden mukaan 100 000 siviiliä on saanut surmansa, Irakin armeijan sotilaiden kuolleiden lukumäärää ei tiedetä ja USA kaunistelee omien nuorukaistensa tappiolukuja. Ne ovat virallisesti tällä hetkellä noin 1500, mutta oikeasti ainakin tuplaten suuremmat, kun mukaan otetaan myös haavoittuneena aluksi selvinneet mutta sotilassairaaloissa kuolleet. 
Tappaminen jatkuu. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Sähkölinjojen korjaus jatkuu. Vesijohtoputkien korjaus jatkuu. Lapset eivät uskalla mennä kouluun, naiset eivät uskalla kävellä ulkona jne jne.  Alkuperäisen tv-ruudun kuvan tulkinnut Pertti Manninen. "Saddam kaatuu 09.04.2003".
Lue myös!
Valtauksen merkki. Vaikea kuva 2003. "...vain yhdessä käsiini sattuneista lehdistä oli kuva USA:n lipusta Saddamin kasvoilla: Sanomalehti Kalevassa."  2003/04/10/irakinsota.htm  
Paul Wolfowitz. Kuva. 2005/03/19/wolfowitzkuva.htm
Irak.
Nettisanomat vuoden 2001 syyskuusta vuoden 2003 maaliskuun 20. päivään.  54 linkkiä! 




Nettisanomat tiistaina 12. huhtikuuta 2005.

Nettisanomat tiistaina 12. huhtikuuta 2005.
Minun joutseneni.
Tänään aamulla 12.04.2005 hiukan kuuden jälkeen haistelin ilmaa ja heti ne kuulin. Katselin ympärilleni ja tuolta oikealta ne kääntyivät järven suuntaan ja laskeutuivat koko ajan alaspäin. Tuossa kuvan keskellä pari on valkoisena auringon säteiden niihin juuri osuessa valaistessaan vastarantaa. Hetkeä myöhemmin hämäryys alkaa poistua myös niityltä. Kuva: Pertti Manninen. "Minun joutseneni."
Katso myös! 2 9.03.2005  "Yksin"  ja  06.04.2005 klo 19:54. "Yhdessä". 




Nettisanomat maanantaina 11. huhtikuuta 2005. 

Nettisanomat maanantaina 11. huhtikuuta 2005.  "Suomalainen todellisuus".  
Elämän ilot ja surut laidasta laitaan käsitellään illan kuluessa Eskon Karaokessa. Paikka on juuri avattu ja ensimmäiset asiakkaat ovat jo saapuneet hämärtyvässä illassa. Kuva Pertti Manninen keskiviikkona 6. huhtikuuta 2005 . "Kulkijan kuvia." (Julkaistu kahvikupin toivossa.)  "Eskon Karaoke kutsuu!"
Katso myös!
  Kuvasarja sunnuntaina 06.02.2005. "Hetkiä eräänä sunnuntaina eräässä suomalaisessa paikassa."  2005/02/15/kuvasivu7.htm
Kuvasarja torstaina 24.02.2005. "Hetkiä eräänä torstaina eräässä suomalaisessa paikassa."  2005/02/27/kuvasivu3.htm




Nettisanomat sunnuntaina 10. huhtikuuta 2005.

Nettisanomat sunnuntaina 10. huhtikuuta 2005. "I have a dream".  Martin Luther King.
Unelmoitu  kuva  kuuluisasta kuvasta Abraham Lincolnin muistopatsaan äärellä vuonna 1963. Aikaisemmin julkaisematon kuva, joka on muunnelma alkuperäisestä kadulla olleesta videotaulusta   2002/viikonkuvat/vkmestari020314.htm.  "Kuvaan liittyvä juttu päättyy näin: "PS. Olen tehnyt kuvasta useita muunnoksia syksyllä 2001, jotka julkaisen ehtiessäni aivan pian."

Näistä ensimmäinen on julkaistu Nettisanomissa "I have a dream" -puheen neljäkymmenvuotispäivänä torstaina 28.08.2003  2003/08/28/ihaveadream.htm.  Ja nyt siitä sarjasta toisena julkaistulle kuvalle annoin kaksi nimeä nimeksi  "Mestari" ja  "Valoa pimeyteen".  Aikaisempaa toistaen: "Olen tehnyt kuvasta useita muunnoksia syksyllä 2001, jotka julkaisen ehtiessäni aivan pian." Pertti Manninen. "Valoa pimeyteen".

Tänään sunnuntaina  10. huhtikuuta 2005 klo 16.05 TV1 esittää dokumentin "Citizen King"  ensimmäisen osan ja toisen viikon päästä 17.04.2005. Suomalaiseksi nimekseen dokumentti on saanut "Martin Luther Kingin unelma". Ohjelmaopas.



I have a dream.

Nettisanomat maanantaina 04.04.2005.

"Tänään on kulunut tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun kansalaisaktivisti Martin Luther King murhattiin".Tämä tuli korviini radiosta Ylen kanavalta hiukan ennen puoltapäivää. Sivu meni uusiksi. Keväinen kuva linnuista sai tietenkin jäädä, mutta linkki "I have a dream"-puheeseen on tähän nyt syytä lisätä. Pääkirjoitus. Pertti Manninen maanantaina 04.04.2005.

I have a dream. 2003/08/28/ihaveadream.htm 
Aina kun esiin putkahtaa taistelija paremman maailman puolesta, hätkähdän. 2002/viikonkuvat/vkmestari020314.htm (Huom! Kuva on Applen mainos, ei IBM:n!)  Martin Luther King http://fi.wikipedia.org/wiki/Martin_Luther_King

Oikaisu: Martin Luther King murhattiin 04.04.1968, joten salamurhasta tuli kuluneeksi 37 vuotta. Kuulin väärin enkä heti tarkistanut. 10.04.2005 PM.




Nettisanomat lauantaina 09.04.2005. 

Nettisanomat lauantaina 09.04.2005.  Tänään lauantaina 9. huhtikuuta 2005 on kulunut tasan kaksi vuotta siitä kun USA:n joukot valtasivat Bagdadin ja kaatoivat Saddamin patsaan. Kaikki näytti sujuvan hienosti ja nopeasti. Toisin kuitenkin kävi.
Veri virtaa edelleen ja maa on kaaoksessa. Joidenkin arvioiden mukaan 100 000 siviiliä on saanut surmansa, Irakin armeijan sotilaiden kuolleiden lukumäärää ei tiedetä ja USA kaunistelee omien nuorukaistensa tappiolukuja. Ne ovat virallisesti tällä hetkellä noin 1500, mutta oikeasti ainakin tuplaten suuremmat, kun mukaan otetaan myös haavoittuneena aluksi selvinneet mutta sotilassairaaloissa kuolleet. 
Tappaminen jatkuu. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Sähkölinjojen korjaus jatkuu. Vesijohtoputkien korjaus jatkuu. Lapset eivät uskalla mennä kouluun, naiset eivät uskalla kävellä ulkona jne jne.  Alkuperäisen tv-ruudun kuvan tulkinnut Pertti Manninen. "Saddam kaatuu 09.04.2003".
Lue myös!
Valtauksen merkki. Vaikea kuva 2003. "...vain yhdessä käsiini sattuneista lehdistä oli kuva USA:n lipusta Saddamin kasvoilla: Sanomalehti Kalevassa."  2003/04/10/irakinsota.htm  
Paul Wolfowitz. Kuva. 2005/03/19/wolfowitzkuva.htm
 Irak.
Nettisanomat vuoden 2001 syyskuusta vuoden 2003 maaliskuun 20. päivään.  54 linkkiä! 




Nettisanomat perjantaina 08.04.2005.

         
Nettisanomat perjantaina 08.04.2005.
  "270 astetta". Välähdys TV5:n lähetyksestä Paavi Johannes Paavali II:n hautajaisista.  Panoraamakuva Pyhän Pietarin aukiolla.  Kuvan hetki on perjantaina 8. huhtikuuta 2005 klo 12:46  ja 12:50 (Suomen aikaa).  TV-kuvasta rakentanut Pertti Manninen. "270" astetta". 
Katso myös kuva: "Arkku".  




Nettisanomat torstaina 07.04.2005. 


Nettisanomat torstaina 07.04.2005. 

"Ääni kuului, sieltä ne tulivat  puiden latvojen takaa ja jatkoivat matkaansa, nyt yhdessä. Kuva: Pertti Manninen.  Osa kuvasta  keskiviikkona 06.04.2005 klo 19:54. 
"Yhdessä". 
Katso myös  kuva tiistaina 29.03.2005 klo 19.59 miltei samasta paikasta. "Yksin"




Nettisanomat keskiviikkona 6. huhtikuuta 2005. 

       Nettisanomat keskiviikkona 6. huhtikuuta 2005.   Kuva ja tunnelma:  Taivasta tavoittelemassa.



Nettisanomat tiistaina 05.04.2005.



"Saivarteleva hallinto-oikeus".

Nettisanomat tiistaina 05.04.2005.

Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen on kolumnissaan sitä mieltä, että Hämeenlinnan hallinto-oikeus on saivarrellut pitäessään perusteettomana ex-kaupungin johtajan erorahaa. Saivarteleva hallinto-oikeus.

Lue myös! "Ikuisesti pimentoon".  Kuva.  2005/03/17/funkkisjyvaskyla.htm 
Läpinäkyvää journalismia: "Kettusen eroraha perusteeton." 
2005/03/28/etusivu.htm


"Ikuisesti pimentoon". Kuva: Pertti Manninen




Nettisanomat maanantaina 04.04.2005.

Nettisanomat maanantaina 04.04.2005.

Talven pakkaset kestäneet naakatkin nauttivat nyt auringon lämmöstä. Kuva: Pertti Manninen maanantaina 28.03.2005. klo 17:18. Kevättä ilmassa.
Katso toinenkin kuva:   "Katselen ympärilleni ja pohjoisesta järven rantaa seuraten se tulee ja kaartaa ohitseni." Etsijä.




Nettisanomat maanantaina 04.04.2005.


I have a dream.

Nettisanomat maanantaina 04.04.2005.

"Tänään on kulunut tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun kansalaisaktivisti Martin Luther King murhattiin".Tämä tuli korviini radiosta Ylen kanavalta hiukan ennen puoltapäivää. Sivu meni uusiksi. Keväinen kuva linnuista sai tietenkin jäädä, mutta linkki "I have a dream"-puheeseen on tähän nyt syytä lisätä. Pääkirjoitus. Pertti Manninen maanantaina 04.04.2005.

I have a dream. 2003/08/28/ihaveadream.htm 
Aina kun esiin putkahtaa taistelija paremman maailman puolesta, hätkähdän. 2002/viikonkuvat/vkmestari020314.htm (Huom! Kuva on Applen mainos, ei IBM:n!)  Martin Luther King http://fi.wikipedia.org/wiki/Martin_Luther_King

Oikaisu: Martin Luther King murhattiin 04.04.1968, joten salamurhasta tuli kuluneeksi 37 vuotta. Kuulin väärin enkä heti tarkistanut. 10.04.2005 PM.


Tuuli käy heidän ylitseen.
Kuva: Pertti Manninen.
Poisnukkuneitten muistolle. Sarja. 

 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.


 




Nettisanomat sunnuntaina 03.04.2005. 

Nettisanomat sunnuntaina 03.04.2005. 
Suru. Muutama tunti on kulunut Paavi Johannes Paavali II:n kuolemasta lauantai-iltana 03.03.2004. Kuva TV5:n suorasta lähetyksestä klo 00:22  sunnuntaina (Suomen aikaa). "TV5 Edition speciale. Direct, Rome." Suru 00:22
TV5 Édition spéciale 00:15
Roomassa 00:23   -  Kasvot 00:19  -  Kertojat 00:14  -  Väkijoukko 00:23
Lyonissa, Lontoossa, Pariisissa  00:29
Krakovassa
00:38




Nettisanomat lauantaina 02.04.2005. 

Nettisanomat lauantaina 02.04.2005. 
Hans Cristian Andersenin syntymästä on tänään kulunut tasan 200 vuotta.
Hans Christian Andersen (2. huhtikuuta 1805 – 4. elokuuta 1875) oli tanskalainen kirjailija ja runoilija. Hänet tunnetaan erityisesti saduista, jotka ovat nousseet osaksi eurooppalaista kulttuuriperintöä.
Wikipedia-tietosanakirjaan: http://fi.wikipedia.org/wiki/Hans_Christian_Andersen
Kuva: 
Vanhasta mustavalkoisesta kuvasta unelmoinut Pertti Manninen. Isonna kuva!




Nettisanomat perjantaina 01.04.2005. 


Nettisanomat perjantaina 01.04.2005. 
Washington petti Max Jakobsonin. Amerikkalaista aprillia vuodelta 1971. Lue lisää! Amerikkalaista aprillia vuodelta 1971. Helsingin Sanomille tämä oli liikaa. Iltalehti ja Keskisuomalainen pystyivät kirjoittamaan jopa pääkirjoituksen!  Lue lisää!
Tämä ei ole aprillia: Nettisanomat 2005 maaliskuu: 22 000 kävijää ja 577 000 hakua (sivut ja kuvat yhteensä)!
Vuosi sitten: SanomaWSOY:n hallitukseen juuri nimitetty Sirkka Hämäläinen, Suomen Pankin entinen pääjohtaja ja Euroopan Keskuspankin entinen johtokunnan jäsen, tahtoo tavata työttömiä Helsingin työttömien yhdistyksen puheenjohtaja Reima Kekäläisen esitteleminä. Tapaamiset järjestetään Sanomatalon ala-aulassa.  Torstaina 01.04.2004. Lue lisää!




Sisällysluettelot 2005:

Nettisanomat. Sisällysluettelo. 2005.  Tammikuu.
Otsikoissa mainittu mm. Kuvia ja kuvasarjoja: 
Pieni polku metsän halki vie. Jussi Kylätasku.  Velallinen kulkemassa riisuttuna pankin oven ohi. Hannah kuuntelee Hynkelin puhetta.  Nimeltä tai melkein nimeltä mainittuja henkilöitä:   Leif Salmén.  Tapani Vaahtoranta.  Harry Harkimo.  Aatos Erkko.  Muita: Suomi.  Ruotsi.  Intian valtameri.  BBC News.  Thaimaa.  Phuket.  Ulkopoliittinén instituutti.  Jokerit.  Saudien Vesi Oy.  Guardian Unlimited.  Falluja.  Irak.  Helsingin Sanomat.  Neuvostoliitto. Puna-armeija.  Auschwitz. 
Jutuissa lisää!  Etsi haulla! 
Nettisanomat. Sisällysluettelo. 2005.  Tammikuu.
2005
Tammikuu

Nettisanomat. Sisällysluettelo. 2005.  Helmikuu.
Otsikoissa
mainittu mm. Kuvia ja kuvasarjoja: 
Kuva Suomesta pakkaspäivänä auringon lämmittäessä. "Terveisiä Tukholmasta." Aftonbladet-lehteä selaillen. Kuvasarja sunnuntaina 06.02.2005. "Hetkiä eräänä sunnuntaina eräässä suomalaisessa paikassa." Haasteiden päivä Laukaassa.  Helsinki. Näkymä Eduskuntatalolta kiitävässä vauhdissa eräänä toukokoon iltana 1999. Talvella 2005. Hopeinen kuu. Kuvasarja torstaina 24.02.2005. "Hetkiä eräänä torstaina eräässä suomalaisessa paikassa." "Tunteidemme tulkki".  Nimeltä tai melkein nimeltä mainittuja henkilöitä:    Olli Pohjanpalo. Leif Salmén. Esko. Aatos Erkko. Martti Valkonen. Martti Ahtisaari. Olavi Virta. Vexi Salmi. Muita: Helsingin Sanomat. Helsingin kaupunki. Töölönlahti. SanomaWSOY. Iltalehti. Suomi. Tukholma. Aftonbladet. Eskon Karaoke. Cafe Laukaa. Karhu. Karjala. Laukaa. Helsinki. Synagoga. Radisson SAS-hotelli. Kamppi. Eduskuntatalo. Eduskunta. Berliini. Vittula. Sanomatalo. Google. Se!-lehti. www.journalismi.info. EU. YK. www.yle.fi .Jutuissa lisää!  Etsi haulla!  Nettisanomat. Sisällysluettelo. 2005.  Helmikuu.
2005
Helmikuu

Nettisanomat. Sisällysluettelo. 2005.  Maaliskuu.
Otsikoissa mainittu mm:  Kuvia ja kuvasarjoja:
  Senaatintori.  Hetkiä Helsingissä.  Hämeen linna.  Sanomatalo.  Laukaa.  Ikuisesti pimentoon.  Paul Wolfofitz.  Suomalainen ruletti.  Il Vangelo secondo Matteo.  Jussi Pajunen.  Etsijä. Nimeltä tai melkein nimeltä mainittuja henkilöitä:  Laura Manninen.  Tapio Rautavaara.  Aatos Erkko.  Vesa.  Erkki Aurejärvi.  Lasse Lehtinen.   Bertel Strömmer.   Pekka Kettunen.  Paul Wolfowitz.  Janne Ahonen.  Max Jakobson.  Kenteris. Lasse Virén.  Matteus.  Kaarina Lappalainen.  Jussi Pajunen.  Erkki Ikonen.  Jussi Kylätasku. Muita: Valtioneuvosto.  EU.  Helsinki. Pasila.  Lidl.  Kamppi.  Hakaniemi.  Elanto.  Sokos.  Jokerit.  Finnkino Oy. Rautakirja.  SanomaWSOY. Tutkivan journalismin yhdistys.  Sonera.  Sanomatalo.  Helsingin Sanomat. Rapap Oy.   KOP.  Ilta-Sanomat.  Kilpisen katu.   Vapaudenkatu.  Jyväskylä.  Cassa.  Maailmanpankki.  Bush.  Irak. Yhdysvallat.  YK.  Washington.  Eduskuntatalo.  Sanomatalo.  Kauppalehti. Presso.  Helsingin Liberaalit.  Jutuissa on paljon lisää kaikkea! Etsi haulla!
  Nettisanomat. Sisällysluettelo. 2005.  Maaliskuu.
2005
Maaliskuu


Nettisanomat vuosikronikka 1999   "elämä on taloutta".  Talousjuttuja ja vähän muitakin lyhentämättöminä.
1999  "elämä on taloutta".  145 pitkää ja lyhyttä juttua pötkössä yhdellä sivulla!




Sanomisen ja julkaisemisen vapautta  vuodesta 1999.

Nettisanomat
2005

 

             
tammikuu 06.01. 13.01. 20.01. 27.01.
helmikuu 03.02.     10.02.     15.02. 17.02.   22.02.  24.02.  27.02. 
maaliskuu 03.03. 08.03. 10.03. 13.03. 15.03. 17.03. 19.02. 22.03. 24.03. 29.03. 30.03.  31.03.  
huhtikuu 01.04. 02.04. 03.04. 04.04 05.04. 06.04. 07.04. 08.04. 09.04. 10.04. 11.04. 12.04.
   
     
 
2004 2004.
Ensimm. kvartaali.
2004.
Toinen kvartaali.
2004. 
Kolmas kvartaali.
2004.
Neljäs kvartaali.
2003

2003.
Tammikuu
kesäkuu.
2003.
Heinäkuu
joulukuu.
2002-
1999
Arkisto.   2002 Arkisto.  
2001
Arkisto.   2000

Arkisto.   1999

Vanhin 29.07.99
 
     

 

 

Ilmoita ilmaiseksi: Linkki uusimpiin!

Maksuttomia arkistoja:
kaleva.fi
yle.fi 
mtv3.fi  
ess.fi (2004/06 lähtien)


aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk


turunsanomat.fi

Maksuton tietosanakirja:
Wikipedia - Vapaa tietosanakirja.

Wikipedia on monikielinen hanke, jonka tarkoituksena on luoda jatkuvasti kasvava ja tarkentuva vapaan sisällön tietosanakirja. Englanninkielinen Wikipedia aloitti tammikuussa 2001 ja suomenkielinenkin jo vuoden 2002 lopulla. Suomeksi olemme kirjoittaneet 15361 artikkelia. Aihealueet:
Luonnontieteet: Biologia - Fysiikka - Geotieteet - Kemia - Maantiede - Matematiikka - Tilastotiede - Tähtitiede
Sovelletut tieteet: Arkkitehtuuri - Julkishallinto - Koulutus - Laki - Liikenne - Liiketoiminta ja teollisuus - Lääketiede - Maatalous - Teknologia - Terveydenhuolto - Tietotekniikka - Viestintä
Humanistiset tieteet: Antropologia - Arkeologia - Filosofia - Historia - Kieliteknologia - Kielitiede - Kansanperinne - Maantiede - Politiikka - Psykologia - Sosiologia - Taloustiede
Kulttuuri: Elokuva - Harrastukset - Kirjallisuus - Käsityöt - Matkailu - Musiikki - Ooppera - Pelit - Runous - Ruoanlaitto - Sarjakuvat - Taide - Tanssi - Teatteri - Televisio - Urheilu - Uskonto - Vapaa-aika - Viihde
Muilla tavoin luokiteltuna: Yleinen kymmenluokittelu - Aakkosjärjestyksessä - Historialliset ajanjaksot - Luettelo luetteloista Kalenteri - Elämäkerrat - Tee se itse


TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: mailto:[email protected] Copyright nettisanomat.com 2005/333. Sivut valmisti Pertti Manninen (päivämäärä pudonnut),  Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti  Manninen. 
nettisanomat - 2005/04/16 - Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista. Jukka Kilpi - Helsingin Sanomat. Vieraskynä. Jukka Kilpi. Maanantaina 12. huhtikuuta 2005 pääkirjoitussivulla. - Kuva: Pertti Manninen - 16.04.2005 - huhtikuu 2005 - avoin - joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.com.

 

  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja tiistaisin.



   
 

Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen, Raino Rinne, ja  kihlakunnanvoudin, Jarmo Kivistö, operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.    Tarkka selostus! 





Nettisanomat-sivuston kopiona nettiin maanantaina 2013-01-14.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Tiistai 08.03.2016.)