JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit.  Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2005/02/03/optiokuva20040415.htm



Nettisanomat  03.02.2005




edellinen numero 

nettisanomat.fi  -  torstaina 03.02.2005  - etusivu - nro 308 

seuraava numero

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja  tiistaisin extra!

Helsinki. Töölönlahden asemakaava.

Valkoinen = Finlandiatalo, Kiasma

Punainen = liikerakennukset

Vaaleanpunainen = Musiikkkitalo

Sininen = Eduskuntatalo, Postitalo, Rautatieasema

Keltainen = Sanomatalo

Vihreä = Holiday Inn- hotelli

-

Korkeimman hallinto-oikeuden hyväksymät uudisrakennukset punaisella merkittyinä. Nettisanomat.com torstaina 15.04.2004.

 

Outo ovela optio = kansallismaiseman tuho! Tilanne 15.04.2004.

15.04.2004. SanomaWSOY:n laajennus hankkimansa rakentamisoptionsa mahdollistamana.

 

Suurenna myös tilanne vuotta myöhemmin! 03.02.2005.
Kaupungille tuleva rakennus-oikeus joudutaan luovuttamaan Sanoma -WSOY:lle!

 
 
nettisanomat 
1999 alkae
n

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva

Helsingin Sanomat tiistaina 1. helmikuuta 2005, pääuutinen: Helsingin kaupunki saa lisäkorttelin Töölönlahdelta. "Aikaisemmin on uskottu, että kaupungin kiintiöstä luovutettavan SanomaWSOY:n optiotontin jälkeen kaupungille ei jää Töölönlahdella rakennusalaa. Tähän perustuen keskustakirjastolle ei ole ollut Töölönlahdella tilaa."
Hokkus pokkus! Selostus raadollisesta saalistamisesta. Kun kaupungilla meni huonosti, niin rikas mies iski itsensä historialliseksi kaupunkikuvan turmelijaksi. Tässä selostus! Kaikki arkistot eivät ole kiinni.


ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Tänään
03.02.2005
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

pm
Krokotiilien suo.
 

nettisanomat tänään torstaina 03.02.2005.
Muut lehdet. Iltalehti keskiviikkona 2.2.2005. Leif Salmén. Krokotiilien suo.
"Kuten aina, tässäkin tarinassa löysät ja lipevät puheet inhottavat enemmän kuin tosiasiat. Palataan maan pinnalle. Todetaan, ettei suomalaisellakaan kapitalistilla ole isänmaata. On vain krokotiilien suo."
Iltalehti keskiviikkona 2.2.2005. Leif Salmén. Krokotiilien suo.

     
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

  04  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  
aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk



nettisanomat 2005
06.01.2005
13.01.2005
20.01.2005
27.01.2005

         

edellinen numero 

nettisanomat.fi  - loppiaisena, torstaina 06.01.2005  - etusivu - linkit - ensimmäinen kvartaali 2004 - nro 304 

seuraava numero
  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja  tiistaisin extra!


Sunnuntaina 26. joulukuuta 2004, tapaninpäivänä, kello 08.55 Suomen aikaa avasin television, joka oli jäänyt edellisenä iltana Ruotsin kanavalle. Ruudussa oli tekstiuutisia, joista kävi ilmi, että valtava hyökyaalto on iskenyt Intian valtameren rannikoille. Käänsin ohjelman BBC News-kanavalle ja siellä oli jo kuvia ja selostusta tapahtuneesta. Suomessa asuva tyttäreni soitti muutamaa minuuttia myöhemmin ja kertoi, että poikani on soittanut hänelle Thaimaasta. Poikani ja hänen vaimonsa voivat hyvin, he ovat olleet tapahtuman aikaa sisämaassa. Lisäksi tyttäreni kertoi, että puhelusta kävi ilmi rannoilla olevan paljon ruumiita pitkin ja poikin. Samassa BBC News lähettää  kuvia Phuketista ja lopetamme puhelun ja ryhdymme katsomaan tahoillamme suoraa raporttia paikasta, jossa siis poikani majailee. Pertti Manninen. Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva: Pertti Manninen. Sarja.
 


  2003.
Tammikuu-kesäkuu kuvin.

Heinäkuu-joulukuu kuvin.
  2004.
Ensimmäinen kvartaali.
Toinen kvartaali.
 

2004.
Kolmas kvartaali.
Neljäs kvartaali.

 

2005.
06.01.2005
13.01.2005
20.01.2005
27.01.2005

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja  tiistaisin extra!

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
Maksuttomia arkistoja:
kaleva.fi
yle.fi 
mtv3.fi  
aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk
     

  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 
 
   
   

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: [email protected]. Copyright nettisanomat.com 2005/308. Sivut valmisti Pertti Manninen 13.01.2005,  ensimmäinen versio February 2, 2005 16:18. linkit February 3, 2005 22:29). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 
2005/02/03  - nettisanomat - SanomaWSOY - Outo ovela optio - SanomaWSOY:n laajennus hankkimansa rakentamisoptionsa mahdollistamana. Helsinki. Töölönlahden asemakaava. - Karttapiirros - 15.04.2004. - Outo ovela optio = kansallismaiseman tuho - Helsinki - Töölönlahti - kaava - Helsingin Sanomat - avoin - ainakin joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.

   
 

Oikeusjuttu:Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen ja  kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.    
Tarkka selostus! 



Nettisanomat-sivuston kopiona nettiin maanantaina 2013-01-14.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Tiistai 08.03.2016.)