JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit.  Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2004/11/09/kuvaetusivulta.htm



Nettisanomat 09.11.2004


 
nettisanomat tiistaina 09.11.2004.

The Helsingin Sanomat Show. Canossan matka? Helsingin Sanomien lasipalatsi. Kuva: Pertti Manninen. 
"Jäsenmaiden päättäjät allekirjoittivat EU:n perustuslaiksi kutsutun perustuslaillisen sopimuksen komeissa puitteissa..."Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus lauantaina 30. lokakuuta 2004. Lue myös! "Salaliittoteoria".  Täällä päätettiin EU:n perustuslaki-nimen muuttamisesta sopimus-nimeksi! Nettisanomat 25.09.2004.

Katso myös! 
Unelmien sielunmessu. - Requiem for a Dream. Subtv tänään torstaina 4.11. klo 21.00. "Huumeet vievät sielun" Timo Kuismin. "Unelmilla ei ole enää siipiä" Mikael Fränti. Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat 04.11.2004. Kuvan unelmoinut Pertti Manninen  elokuvaa esittelevien otsikoiden  innostamana. Unelmien sielunmessu. Ellen Burstyn, Jared Leto, Jennifer Connelly, Marlon Wayans, Christopher McDonald.  Requiem for a Dream. Ohjaus: Darren Aronofsky, USA 2000. Subtv torstaina 4.11. klo 21.00. Katso myös rajumpi tulkinta!
Suomalainen todellisuus illan hämärtyessä? Eteläranta. Kuva sarjasta Stokkalta Skattalle ja vähän takaisinkin. Pertti Manninen, Helsinki lauantaina 14.08.2004. 
Nobelin rauhanpalkinnon 2004 sai kenialainen Wangari Maathai.
Kuvan unelmoinut Pertti Manninen.  
"I have a Dream". Martin Luther King. Kuvan unelmoinut Pertti Manninen. "To mark its 40th anniversary, we reprint the words of Martin Luther King's "I have a dream" speech."  Nettisanomat 28.08.2003.
Syksyn vaahtera. Tuulta lisätty. Kuva Pertti Manninen. 
Kansalaiset vauhdissa. Kieppi. Kuva Pertti Manninen. Linnanmäki torstaina 08.07.2004
Rösta och försvinn - Äänestä ja katoa. Arundhati Roy. Aftonbladet. Tiistaina 21.  syyskuuta 2004. Kuva: Pertti Manninen. 
Ruusuja Tähtitorninmäellä. Kuva: Pertti Manninen. Helsinkiä väreissä 1958.
Anarkiaa 154-155. Kuva joskus 1980-luvun alusta Helsingin kaduilta. Kuva: Pertti Manninen. 
Työtä kaikille! Kuva: Pertti Manninen. 
Tässä kuvassa Helsingin Sanomat pönöttää uljaasti Postitalon ja Eduskuntatalon edessä. Kuuliaiset puoluejohtajat pitävät normaalisti majaansa oikealla olevassa sivurakennuksessa.  Kuva: Pertti Manninen.
Tässä kuvassa Helsingin Sanomat pilkottaa vaatimattomasti  Kiasman ja postitalon välissä. Kuuliaiset puoluejohtajat pitävät normaalisti majaansa Marskin vasemmalla puolella olevassa eduskuntatalossa (ei kuvassa). Kuva: Pertti Manninen.
ASUNTOJA! KYLLÄ. 3. INHIMILLINEN. LUOTETTAVA. AIKAANSAAVA. JUSSI PAJUNEN. HELSINGIN LIBERAALIT. ITSENÄINEN LIBERAALI. Kuva joskus 1980-luvun alusta Helsingin kaduilta. Joitakin kuvia 80-luvulta. Kuvat Pertti Manninen.
Panoraama kuvasta "Maisema taloista". Kuva: Pertti Manninen 1956. Kallio-sarjasta.
"Kaipuun sininen hetki". Kuvan unelmoinut Pertti Manninen.
11.09.1973. Salvador Allende viimeisen kerran syyskuun 11. päivänä 1973 Santiago de Chilessä.
Mustavalkoisesta lehtikuvasta tulkinnut Pertti Manninen. (nettisanomat.com11.09.2003)
Terror gegen USA. Max 2001. Kuva: Pertti Manninen. (nettisanomat 11.09.2004)
Tappaminen jatkuu. Kuva: Pertti Manninen. (nettisanomat 09.09.2004)

 

nettisanomat 1999 alkaen
edellinen numero 

nettisanomat.com  -    nro 295
tiistaina 09.11.2004. -  tämän numeron etusivulle! 

seuraava numero
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva
 

Tänään
09.11.2004
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
pm
Tiistaina 09.11.2004. Canossan matka. Pääkirjoitus.
Ympyrä sulkeutuu. Aluksi Suomessakin puhuttiin EU:n perustuslaista. Sitten jotkut veijarit, pääministeri Matti Vanhanen ja muut Helsingin Sanomain lakeijat ryhtyivät puhumaan EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta ja lopulta jopa vain perussopimuksesta! Voi alamaisia! Välillä he eivät tienneet, mistä oikein nämä neropatit puhuivat. Sitten Ylekin rupesi puhumaan sopimuksesta. MTV3 ja lähes koko muu media puhui perustuslaista. Hämäysyritys jää häpeään, vaikka tarkoitusperät olivatkin ja ovat selvät: hokemalla sopimuksesta  Suomen eduskunnassa päätetään EU:n perustuslaista ei-perustuslain säätämisjärjestyksessä, jonkinlaisena valtiosopimuksena. Tämä valtiopetos tullaan näkemään ja selittäjiä piisaa!  Pertti Manninen 09.11.2004. Canossan matka. Pääkirjoitus.
Aikaisemmin:
Torstaina 28.10.2004. Perustuslaki - perussopimus - kansanäänestys. Media hämmentyy ja hämmentää: EU-kansanäänestyksestä lakialoite. STT, YLE24. Julkaistu 27.10.2004, klo 16.45. -  EU:n perustuslakiäänestyksestä aloite. MTV3-STT. Julkaistu 27.10.2004 15:57 - (EI ENÄÄ MITÄÄN PERUSTUSLAISTA TAI PERUSSOPIMUKSESTA.) TUOREIMMAT UUTISET TORSTAINA 28.10.2004. Helsingin Sanomat. - EU:n perustuslaista vaaditaan kansanäänestystä. Turun Sanomat. Päivitetty 28.10.2004 3:00:45. - Lakialoite EU- kansanäänestyksestä. Etelä-Suomen Sanomat. 28.10.2004 02:31. - EU-kansanäänestyksestä lakialoite. Keskisuomalainen. Helsinki, 27. 10. STT. Ke 13:10. "Tällä hetkellä netissä". Tulossa!
Torstaina 28.10.2004. "EU:n perustuslaki allekirjoitetaan huomenna perjantaina 29.10.2004 Roomassa. Kaikki muut EU:n maat allekirjoittavat perustuslain, vain Suomen pääministeri Matti Vanhanen tuntee allekirjoittavansa jotain muuta: perustuslaillisen sopimuksen! Mahtaa harmittaa!" 
Lauantaina 25.09.2004. "Salaliittoteoria". Täällä päätettiin EU:n perustuslaki-nimen muuttamisesta sopimus-nimeksi! Vielä joulukuussa 2003 Helsingin Sanomissa luki perustuslaki: "Neuvottelut EU:n perustuslaista kariutuivat suurten maiden kiistaan" ja "EU:n perustuslaki kaatui jäsenmaiden valtakiistaan". "Salaliittoteoria"  .
Torstaina 02.09.2004. Olli Kivinen. Helsingin Sanomat. "Koko perussopimuksen tiimoilla vallitsee suuri epäselvyys lähivuosien aikana." Selkeä EU-linja. 
Tiistaina 31.08.2004. Perustuslaki jatkuu  extra! Antti Pesonen Pääministerin vastaus ei tyydytä. Terhi Kiiskinen: EU:n perustuslaki luovuttaisi vallan vastoin Suomen lakia. Pääministeri Matti Vanhanen:  "... perussopimus tai perustuslaki, miksi sitä halutaankin kutsua..." Pääkirjoitus 19.08 
     

Helsingin Sanomien lasipalatsi. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!
  Tiistaina 09.11.2004. The Helsingin Sanomat Show. Canossan matka?  "Jäsenmaiden päättäjät allekirjoittivat EU:n perustuslaiksi kutsutun perustuslaillisen sopimuksen komeissa puitteissa..."Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus lauantaina 30. lokakuuta 2004. Lue myös! "Salaliittoteoria".  Täällä päätettiin EU:n perustuslaki- nimen muuttamisesta sopimus-nimeksi! Nettisanomat 25.09.2004.
     

 
"Experience the Reality". 
Kuva: Pertti Manninen.
Tiistaina 09.11.2004. Irak. Poikkeustila julistettu. Sotaa lopetetaan sodalla. Raivoisa hyökkäys Fallujaan. "Hyökkäys kestää muutamia päiviä." Siviilit yrittävät paeta pois sotatoimien keskeltä, omassa kaupungissaan ja omassa maassaan. Naisia ja lapsia tapetaan. Ylipäällikkö George W. Bush on sodan vanki ja rukoilee.  Sodan loppumista vai nahkansa pelastamista? Uusi hätkähdyttävä arvio: Sodan alettua olisi kuollut jo 100 000 siviiliä. Ensimmäisessä vyöryssä: Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä tarkentuneet yli kymmeneksi tuhanneksi. Kaadot liittoutumasta virallisestikin jo yli tuhat. Saksalaisissa sotilassairaaloissa hoidettavina olleita ja siellä kuolleita ei lasketa kuolleiksi. Tappaminen jatkuu. Ruumiita ei lasketa. "Vaalit" on tarkoitus pitää tammikuussa 2005.

Torstaina 07.10.2004. Irak. "Vart och ett de irakiska barn som dödades av USA var vårt barn. 
Var och en av fångarna som torterades i Abu Ghraib var vår kamrat. 
Vart och ett av deras skrik var vårt.
När de förödmjukades förödmjukades vi.
USA:s soldater som slåss i Irak - mestadels frivilliga med fattifdomsvärnplikt från småstäder och fattiga storstadsområden - är lika mycket som irakierna offer för samma fasansfulla process, som säger åt dem att dö för en seger som aldrig kommer att bli deras."

Aftonbladet Onsdag 22 september 2004. Hur kan terrorn stoppas? Arundhati Roy. Tulossa.
     


  Tuesday November 09 2004 Guardian Unlimited

US troops 'in centre of Falluja'

· Heavy street fighting rages
· Three US troops killed
· 45 die in Baquba clashes
Western journalists quit Falluja
In pictures: inside Falluja
Families flee besieged city
Leader: Fearful in Falluja
Interactive guide: siege of Falluja
Special report: Iraq

Troops move towards central Falluja
· Troops 'control third of city'
· Heavy street fighting
· Clerics urge election boycott
Black Watch casualty named
Western journalists quit Falluja
In pictures: inside Falluja
Leader: Fearful in Falluja
Interactive guide: siege of Falluja
Special report: Iraq

Arafat 'has only hours to live'
4.30pm: Palestinian caretaker leadership is 'counting the hours' to Arafat's death, it was reported today.
Special report: Israel & Middle East
More world news

The Berlin Wall: 15 years on
Newsblog: It may be 15 years to the day since the Berlin Wall fell, but "die Mauer im Kopf" (literally, the wall in the head) is still there for many Germans.
More from our Newsblog team

     
Tiistaina 09.11.2004. "Enhän minä voinut tehdä toisin kuin opetan", hän perustelee. Korvissa kaikuivat myös äidin sanat, kuinka "yksi äiti hoitaa yhdeksän lasta, mutta nämä eivät yhtä äitiä. Helsingin Sanomat maanantaina 01.11.2004. Nimiä tänään. Tapasimme Pertti Koistisen. "Eläkepommin rakentaa eliitti itse."  Koistisen pähkinät ovat luettavissa internetissä.  
Lista pähkinöistä:
Valtaeliitin kyyneleet
Työn globaali "villi länsi"
Työttömyyden pitkä varjo

Tiistaina 28.09.2004. Työllisyys määräytyy kysynnän, ei tarjonnan perusteella. "... jotain perverssiä on siinä kun työryhmä antaa suuren painon toimenpiteille, joiden tarkoituksena on lisätä työnhakijain aktiivisuutta työpaikan etsimisessä ja työhön hakeutumisessa. Ensisijainen ongelma ei ole työhalukkuudessa työntekoon vaan siinä, että työpaikkoja ei ole tarpeeksi."  Helsingin Sanomat lauantaina 12.04.2003. Mielipide. Unto Luukko.   Isonna! Kuva Työtä kaikille 1.5.1994 Jyväskylässä. Pertti Manninen.

     

Tiistaina 09.11.2004. Työttömien haamukoulutus. Ritva Santavuori.
"... Ensimmäiset työvoimakursseihin liittyvät haamukoulutukset ja väärinkäytökset paljastuivat jo syksyllä 2001 Oulussa ja Pohjois- Pohjanmaan TE-keskuksen alueella. Oikeuskanslerille antamassaan selvityksessä työministeri [Tarja] Filatov myönsikin, että koulutuksessa oli toimittu lainvastaisesti ja lupasi tehdä parannuksen (Dnro 1887/004/2002TM/09.09.2002). Siitä pitäen työministeriö on haudannut epäonnistumiset hiljaisuudessa, painanut väärinkäytökset villaisella, teeskennellyt tietämätöntä ja tuhlannut suunnattomasti valtion verorahaa. 

Edellä mainittujen konsulttien tapauksessa työministeriö kieltäytyi jyrkästi tekemästä tutkintapyyntöä poliisille. Ei edes Valtiontalouden tarkastusviraston kehotus saanut ministeriä taipumaan. Tarkastusvirasto joutuikin lopulta tekemään itse rikosilmoituksen, mikä on hyvin poikkeuksellista. Hyssyttelyään ministeri Filatov on puolustanut julkisuudessa sanomalla, ettei haamukoulutuksesta ole löytynyt riittävää näyttöä. Voi tyttö-kulta, kun meillä Suomessa on rikosasioissa sellainen systeemi, ettei näytön arviointi ollenkaan kuulu työministerin tehtäviin. Meillä ensin poliisi tutkii ja sitten syyttäjä päättää, onko rikoksesta näyttöä vai ei..." Työttömien haamukoulutus. Ritva Santavuori. Iltalehti tiistaina 09.11.2004.

     


Erkki
Manninen
alkuperäinen kuvannimi
  Tiistaina 09.11.2004. Isän päivä sunnuntaina 14.11.2004.
 

Tiistaina 21.09.2004.
Arvo Turtiainen ja isäni vuonna 2004.
Vaikea on ymmärtää oman tiensä kulkijaa.
Torjuntavoitolla hekumoidaan! 
Jatkosodan vankilassa virunut unohdetaan!
(Helsingin Sanomat, päätoimittaja Janne Virkkunen, pääomistaja Aatos Erkko).
Isäni oli eturintamassa, selvisi ja tiesi mitä se oli, 
ei paljon kertonut.
Kuparisen muistomitalinkin hukkasin, kun sitä pikkupoikana kavereilleni esittelin.
Siinä oli jonkinlainen nahkalakkiin pukeutunut sotilas,
ainakin niin sen muistan, kypärä se ei ollut.
Vaikea on ymmärtää oman tiensä kulkijaa.
Vuonna 2004:kin.

Pertti Manninen. Arvo Turtiaisen syntymästä tuli torstaina 16.09.2004 kuluneeksi 100 vuotta. Isäni Erkki Mannisen syntymästä tulee keskiviikkona 20.10.2004 kuluneeksi 94 vuotta. Kuva:
3 rullaa, 32 kuvaa, 13-vuotiaan koulupojan ensimmäiset valokuvat. Helsinki, Kallio 1956.
Pertti Manninen.
  04  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  
aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk







 
  pm

Tiistaina 09.11.2004. 
"Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.  
Kuva: Pertti Manninen.

     
  04  
 
  pm
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

     
  ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
  04  
 
 
2004 nettisanomat.com linkit  etusivuille!        
tammikuu

01.01

08.01

15.01

22.01

29.01

 
 
helmikuu

05.02

12.02

19.02

26.02

     
maaliskuu

04.03

11.03

18.03

25.03

     
huhtikuu

01.04

08.04

15.04

22.04 29.04    
toukokuu 06.05 13.05 20.05 27.05      
kesäkuu 03.06 10.06 17.06 24.06      
heinäkuu 01.07 08.07 
15.07 22.07 26.07 27.07 29.07
elokuu

03.08

05.08

09.08 10.08 12.08   17.08 19.08
  24.08 26.08
27.08 31.08      
syyskuu 02.09 04.09 extra! Beslan 03.09.2004 09.09
11.09
14.09
16.09
21.09
  23.09
25.09
28.09
30.09
     
lokakuu 05.10 07.10
14.10
19.10
21.10   28.10
 
marraskuu 02.11
04.11
09.11
       
joulukuu              
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
Vanhin 29.07.1999
 
   ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 
 
 

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: [email protected]. Copyright nettisanomat.com 2004/295. Sivut valmisti Pertti Manninen 09.11.2004. ensimmäinen versio: 09.11.2004 19.55 (linkkejä 09.11.2004 20:45 ). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 
2004/11/09 - nettisanomat  -
Kuva:  The Helsingin Sanomat Show. Canossan matka?  - 09.11.2004 - avoin - ainakin joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.

 
 Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  aftonbladet.se  (förstasidorna) guardian.co.uk
 
Sivun alkuun!
 

Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen ja  kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.    Tarkka selostus! 


Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Pertti Manninen.- Navigointi-tekstit "edellinen, seuraava" lisätty 2011-09-23.

Nettisanomat-sivuston kopiona nettiin maanantaina 2013-01-14.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Tiistai 08.03.2016.)