Tässä on kyse siitä, ettei terveyskeskussairaalaa nyt halutakaan kehittää, vuodepaikkoja halutaan ulkoistaa yksityiselle puolelle, Kinkomaalle, jonne odotetaan yksityissairaala Mehiläistä. Jyväskylän kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Pekka Ojala. - Kritiikkiä jo eropäivänsä tienneen kaupunginjohtaja Pekka Kettusen esityksestä, joka muuttaa kaupunginvaltuuston kaksi kuukautta vanhaa päätöstä. Keskisuomalainen keskiviikkona 10.03.2004.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
etusivu
torstaina 11.03.2004.
eilen
huomenna

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
seur
edell

 

Madrid 11. maaliskuuta 2004.

Hirveitä pommiräjähdyksiä työmatkajunissa. Lähes 200 kuollutta tuhoisassa terrori-iskussa tänään torstaina 11. maaliskuuta 2004.

Kuva: "Tuuli käy heidän ylitseen." Sarja julkaistu aikaisemmin New Yorkin syyskuun 11. päivän jälkeen.
Sarja "Tuuli käy heidän ylitseen. Kuvat Pertti Manninen.

 

 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.


1999 alkaen
 
Torstaina 11. maaliskuuta 2004.
 
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva


Torstaina 11. maaliskuuta 2004. Numero 241.
   
 

Tänään
11.03.2004
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 

p
     
 

Torstaina 11.03.2004. Irak. Väliaikaisen perustuslain allekirjoittaminen onnistui lopulta. Presidentti Bush yrittää selvitä johonkin rauhallisempaan tilaan ennen syksyn presidentin vaaleja. Suohon uppoaminen on kuitenkin lähellä. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä kymmeniä tuhansia. Kaadot liittoutumasta satoja. Tappaminen jatkuu.

     
Pekka Kettusen viimeinen palvelus?
 

Torstaina 11.03.2004. Jyväskylän poispotkittu, virallisesti vapaaehtoisesti eronnut matkakassa mukanaan, kaupunginjohtaja Pekka Kettunen järjestelee tilaa yksityisairaala Mehiläiselle. Keskisuomalainen keskiviikkona 10.03.2004. Kaupunginhallitus sohlaa Kyllö-asiassa.

     
  Torstaina 11.03.2004. Harry Potter ja Feeniksin kilta myynnissä huomenna perjantaina 12.03.2004 klo 00.01 alkaen! Jaana Kaparin suomentama J.K.Rowlingin kirjan ensipainos yli 100 000!
     
Suuri journalisti-palkinto 2003.   Torstaina 11.03.2004. Rikoksesta epäillyn ja todisteita hävittäneen lehden toimittaja sai suuren journalistipalkinnon! Toimittaja Pekka Ervasti, Ilta-Sanomat. Toimittajan oma kertomus kokonaisuudessaan pääministeri Anneli Jäätteenmäen jahdista MTV3:n palkintojenjako-ohjelmassa.
     
  Torstaina 11.03.2004. Pääkirjoitus. Vuotaja nähty eduskuntatalon katolla! Jatkoa kesäkuun 12. päivänä 2003 julkaistuihin havaintoihin. "Ilta-Sanomien toimittaja Pekka Ervasti ja päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä poistuivat samaan aikaan viereisen Nykytaiteen museon, Kiasman kautta Sanomataloon." Konnia?
     
Irak-
vuoto-asiakirjat
 

Torstaina 04.03.2004. Irak-vuotoasiakirjat julkaistiin iltapäivälehdissä. Tässä aineisto kokonaisuudessaan.
11.3.2003. Ilta-Sanomat.
11.3.2003. Iltalehti.

12.3.2003. Ilta-Sanomat.
12.3.2003. Iltalehti.
8.5.2003. Ilta-Sanomat.
Uusia!

     
Tulossa.   Torstaina 11.03.2004. Mielipidetiedustelut: Puolueiden kannatuslukujen vääristely politiikan teon välineenä.
Odotellessa.
"Tarkoituksellista vai ei, pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä motattiin kuitenkin tälläkin HS-Gallupin valheellisella tiedolla Irak-selvitysten kuumimmalla hetkellä! Lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen." Nettisanomat.com 26.06.2003.
     
Tulossa.   Torstaina 11.03.2004. Miksi syytettä iltapäivälehtiä vastaan ei uskallettu nostaa?
     
  Torstaina 11.03.2004. Hiljaa mäissä. Harold Lloydin viimeinen mykkäkuva kertoo miehestä, joka pystyy pitämään työpaikkansa vain päivän kerrallaan. Rakastettunsa on kaupungin viimeisen hevosratikkalinjan omistajan tytär ja vauhti on hirmuista. Speedy USA, 1928, ohjannut Ted Wilde. Aikaisempi nimi myös: Kaupungin nopein. Esitetään TV1:ssä sunnuntaina 14.03.2004 klo 13.55.
     
Linkit    
     
Guardian Unlimited   Thursday March 11 2004 Bombers wreak havoc in Madrid 3pm: At least 173 reported dead · Spain's deadliest-ever bombing · 'Explosives of type used by Eta'
Images from the scene
Audio: Giles Tremlett (2min 17s)
Map: where the attacks occurred
Timeline: Eta
Special report: Spain
     
Guardian Unlimited   Thursday March 11 2004 The new fascism
The bombings are a monstrous assault on democracy. We must unite against terror, writes Denis MacShane.
Talk: your thoughts
'A disgusting assault on democracy'
Q&A: Eta and Basque separatism
     
 

Torstaina 11.03.2004. Etusivun kuva.
Madrid 11. maaliskuuta 2004. Hirveitä pommiräjähdyksiä työmatkajunissa. Lähes 200 kuollutta tuhoisassa terrori-iskussa tänään torstaina 11. maaliskuuta 2004. Kuva: "Tuuli käy heidän ylitseen." Sarja julkaistu aikaisemmin New Yorkin syyskuun 11. päivän jälkeen. Sarja "Tuuli käy heidän ylitseen. Kuvat Pertti Manninen.

     
Lahjoita ruokaa!    
     
 

"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

  pm 1234567890123456789012345678901234567890123
 
 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.



Paavo Lipponen (sd) "Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyvä kuulla." Helsingin Sanomat 11.11.2003.
Vastaus: Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 02.09.1999.

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.

 



Kansanedustaja Kimmo Sasi (Kok.): Muistamme varsin hyvin vielä joitakin aikoja sitten edustaja Tennilä halusi, että Suomi liittyisi Neuvostoliittoon tai ainakin nyt Varsovan liittoon, mutta nämä ajat ovat nyt ohitse. - Kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä (Vas.): Minun isä on seisonut viidettä vuotta etulinjassa Suomen itsenäisyyden puolesta ja pidän loukkaavana teidän kantaanne. - Välihuutaja: Aivan, törkeätä. Eduskunnan kyselytunnilla Nato-kysymyksen keskustelussa tänään torstaina 04.03.2004 n. klo 16:35.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
etusivu
torstaina 04.03.2004.
eilen
huomenna

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
seur
edell

 

Nato: Helsingin Sanomat. Nato- ja EU- sotilasliittoartikkelit. Tuomas Tonteri-linkki.
"Naiv tro på USA-myt om folkmord". Ny bild av upptakten till Natos bombkrig mot Serbien. Dagens Nyheter 08.02.2004. Bo Pellnäs.
Lipponen ja Bush: Rikkoiko pääministeri Paavo Lipponen rauhanturvalakia? Petri Rissanen.
USA:n kampanja "Uhkaava taivaanranta". Suomi mukana irakilaisdiplomaattien karkotuksessa. Petri Rissanen.
Oikeusjuttu: MTV3 sensuroi osan Anneli Jäätteenmäen puheenvuorosta! Lue sensuroitu osa! Pertti Manninen.
Poliittista oikeutta.
Leif Salmén.
Nettisanomat.com: Yli 20 000 käyntiä sivuilla joka kuukausi! Pertti Manninen.

 


Torstaina 4. maaliskuuta 2004. Numero 240.
   
 

Tänään
04.03.2004
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 

p
     
 

Torstaina 04.03.2004. Irak. Hirveitä räjähdyksiä eri puolilla Irakia Ashura-juhlan päivänä. Ainakin 271 kuollutta. Miehittäjä ei pysty takaamaan turvallisuutta. Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä kymmeniä tuhansia. Kaadot liittoutumasta satoja. Tappaminen jatkuu.

     
Guardian Unlimited   Tuesday March 02 2004 50 killed in Iraq explosions More than 50 people killed and many more wounded in apparently choreographed blasts at Shia Muslim shrines in Kerbala and Baghdad during religious festival. Map: where the attacks occurred
Council agrees interim constitution
Was the war legal? Lawyers speak
Special report: Iraq
     
Uutta historian kirjoitusta?
 

Torstaina 04.03.2004. "Pääministeri Matti Vanhasen suosio ylittää niukasti edellisen pääministeri Paavo Lipposen suosion." Ylen uutiset TV1:ssä lauantaina 22.11.2003 klo 10.05.

     
Uutta luottamusta!   Torstaina 04.03.2004. "Meillä oli ryhmän luottamuksellinen kokous, jossa sanoin Itälälle, että hän joutaa menemään." Kimmo Sasi perjantaina 13.02.2004 Nelosen uutisissa klo 20:05. Viikon Sasi.
     
 

Torstaina 04.03.2004. "Kyse oli viime kädessä Suomen politiikasta sodan ja rauhan suhteen." Leif Salmén. Iltalehti tiistaina 02.03.2004. Poliittista oikeutta.

     
MTV3 sensuroi TV-lähetyksen!   Torstaina 04.03.2004. Oikeusjuttu. "Omalta osaltani salassapidon kannalta kysymys on kahdesta lauseesta, jotka kirjasin tähän nettipäiväkirjaani." Anneli Jäätteenmäki Helsingin käräjäoikeudessa keskiviikkona 03.03.2004. MTV3:n sensuroima osa Jäätteenmäen puolustuspuheenvuorosta.
     
extra
  Torstaina 04.03.2004. Postin laiton varhaisjakelukokeilu jatkuu toukokuun loppuun! Tahallista lainrikkomista kokeilun nimellä!
Lue myös!
Postin kokeilu rikkoo postipalvelulakia! Miksi liikenneministeri Leena Luhtanen ei valvo?
     
  Torstaina 04.03.2004. "Median syytä ei ole mikään. Media tekee bisnestä ja niin teen minäkin." Matti Nykänen. Iltalehti keskiviikkona 03.03.2004.
Kuva sarjasta "Kulkijan kuvia". Pertti Manninen. 02.13.2003.
     
"Mustaa huumoria"
  Torstaina 04.03.2004. Bisquit. "Rahat taskussa röyhkeimmät näistä suomenlinjalaisina isänmaanystävinä esiintyneistä huijareista kehuskelevat sitten liputtavansa koko laivaston ulos maasta.
Isänmaallisuuden asteikolla ulos liputtaminen vertautuu lähinnä lipulle ulostamiseen." Bisquit. Mustaa huumoria. Ilta-Sanomat tiistaina 02.03.2004.
     
"Työn sankarit"
  Torstaina 04.03.2004. "Pikku-Kalle -palkinnon voisinkin myöntää maamme johtavalle kepinkiertäjälle, Kalle Palanderille... Unohdin nimittäin tätä kirjoittaessani tekeväni haastavaa työtä, merkittävää työtä ja verenmakuista työtä. Nyt menen kahville. Matti Tulla. Työn sankarit. Jyväskylän Ylioppilaslehti keskiviikkona 18.02.2004.
     
  Torstaina 04.03.2004. Päivänäytös. Hurja, kiihkeä ja ihana komedia. Meidän vastaeronneiden kesken. His Girl Friday. USA 1940. Howard Hawks ohjasi ja pääosissa näyttelivätt Gary Grant ja Rosalind Russell (kuvassa) sekä Ralph Bellamy ja Gene Lockhart. Päivänäytös perjantaina 05.03.2004 klo 11:35. Työssäkäyvät, ajastakaa ja nauhat pyörimään. Suosittelen! P.M.
     
Etusivun yläkuvan aiheet
     
  Torstaina 04.03.2004. Nato: Helsingin Sanomat. Nato- ja EU- sotilasliittoartikkelit. Tuomas Tonteri-linkki.
"Naiv tro på USA-myt om folkmord". Ny bild av upptakten till Natos bombkrig mot Serbien. Dagens Nyheter 08.02.2004. Bo Pellnäs.
     
  Torstaina 04.03.2004. Lipponen ja Bush: Rikkoiko pääministeri Paavo Lipponen rauhanturvalakia? Petri Rissanen.
USA:n kampanja "Uhkaava taivaanranta". Suomi mukana irakilaisdiplomaattien karkotuksessa. Petri Rissanen.
     
  Torstaina 04.03.2004. Oikeusjuttu: MTV3 sensuroi osan Anneli Jäätteenmäen puheenvuorosta! Lue sensuroitu osa! Pertti Manninen.
Poliittista oikeutta. Leif Salmén.
     
 

Torstaina 04.03.2004. Nettisanomat.com: Yli 20 000 käyntiä sivuilla joka kuukausi! Pertti Manninen.

     
Linkit.    
     
Irak-
vuoto-asiakirjat
 

Torstaina 04.03.2004. Irak-vuotoasiakirjat julkaistiin iltapäivälehdissä. Tässä aineisto kokonaisuudessaan.
11.3.2003. Ilta-Sanomat.
11.3.2003. Iltalehti.

12.3.2003. Ilta-Sanomat.
12.3.2003. Iltalehti.
8.5.2003. Ilta-Sanomat. Uusia!

     
Näyttelyt.    
     
 

Torstaina 04.03.2004.
Natoa ilmassa.
Natoa ilmassa enemmän.
Natoa ilmassa yhä enemmän.
Lisää natoa!
Syleily.

     
  Denise Bellon
Valokuvataiteen helmi - elokuussa 1939 Suomessa. Jugendsalissa Helsingissä 13.2.-28.3.2004. ma-pe 9-17 ja su 11-17. Pohjoisesplanadi 19. Vapaa pääsy. Auditoriossa noin puolen tunnin mittainen nonstop Denise Bellonin elämästä.
     


COLORÍN COLORADO – olipa kerran meidän kylässä
Intiaanilasten maalauksia Meksikosta 27.2. – 7.4.2004

Colorín Colorado -näyttely koostuu suurikokoisista töistä, jotka lapset Meksikon eri intiaaniyhteisöistä ovat maalanneet elämästään. Näyttely on kiertänyt maailmaa, ja nyt osa siitä on nähtävissä Helinä Rautavaaran museossa. Näyttelyyn liittyy myös 15 minuutin mittainen video maalaustyöpajoista.
Helinä Rautavaaran museo, Ahertajantie 5, WeeGee-talo, Espoo.
AVOINNA: ti, to, pe, 11 – 17, ke 11 – 19, la, su 11 – 16. Pääsymaksu 5/3,50 eur.
Lisätietoja (09) 4129 439 ja www.helinarautavaaramuseum.org
     
Lahjoita ruokaa!    
     
 

"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

     
Silmänlumetta:
Vuosi 2008 on aivan liian kaukana jo nyt 10 vuotta kurimuksessa vailla ihmisarvoa eläneille. Pertti Manninen. Tulossa.
 
Velallinen kävelemässä pankin oven ohi. Pertti Manninen.
     
Mielipide-
tiedustelut:
Puolueiden kannatuslukujen vääristely politiikan teon välineenä. Pertti Manninen. Tulossa.
 
Informaatiota kansalaiselle. Pertti Manninen.
     
Odotellessa.   "Tarkoituksellista vai ei, pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä motattiin kuitenkin tälläkin HS-Gallupin valheellisella tiedolla Irak-selvitysten kuumimmalla hetkellä! Lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen." Nettisanomat.com 26.06.2003.
  pm 1234567890123456789012345678901234567890123
 
 
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.



Paavo Lipponen (sd) "Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyvä kuulla." Helsingin Sanomat 11.11.2003.
Vastaus: Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 02.09.1999.

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.

 




  Lukijan postia.

 

11.03.2004.

04.03.2004.

26.02.2004.

19.02.2004.

12.02.2004.

05.02.2004.

22.01.2004.

22.01.2004.

15.01.2004.


08.01.2004.


01.01.2004.


25.12.2003.


18.12.2003


11.12.2003.


 

  ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.


  "Tarkoituksellista vai ei, pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä motattiin kuitenkin tälläkin HS-Gallupin valheellisella tiedolla Irak-selvitysten kuumimmalla hetkellä! Lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen."

 

Kotikaupungin katu oli hiekkainen tie, siinä Anglia katolleen kääntyi. Vielä vinossa liikennemerkkikin lie, joka ohjausvirheestä vääntyi. Etupenkiltä lasin läpi lennettyäni olin pyörinyt piennarta pitkin. Ojan pohjalla hampaita sylkiessäni minä oksensin verta ja itkin. Gösta Sundqvist.


 

Pohjat: Vuoden nuolaisu! - Poliisi tutki Ahtisaari, USA:n juoksupoika. - NATO Vauhti-viikko.
Paavo Lipponen (sd) "Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyvä kuulla." Helsingin Sanomat 11.11.2003.
Vastaus: Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi? 02.09.1999.


TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: [email protected]. Copyright nettisanomat.com 2004/241. Sivut valmisti Pertti Manninen (March 12, 2004 11:38). Vanhempi talvitoimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen.
nettisanomat.com 2004/03/11 - torstaina 11. maaliskuuta 2004 - etusivu -
Madrid 11. maaliskuuta 2004. Hirveitä pommiräjähdyksiä työmatkajunissa. Lähes 200 kuollutta tuhoisassa terrori-iskussa tänään torstaina 11. maaliskuuta 2004. - Irak. Väliaikaisen perustuslain allekirjoittaminen onnistui lopulta. Presidentti Bush yrittää selvitä johonkin rauhallisempaan tilaan ennen syksyn presidentin vaaleja. - Pekka Kettusen viimeinen palvelus? Jyväskylän poispotkittu, virallisesti vapaaehtoisesti eronnut matkakassa mukanaan, kaupunginjohtaja Pekka Kettunen järjestelee tilaa yksityisairaala Mehiläiselle. Keskisuomalainen keskiviikkona 10.03.2004. Kaupunginhallitus sohlaa Kyllö-asiassa. - Harry Potter ja Feeniksin kilta myynnissä huomenna perjantaina 12.03.2004 klo 00.01 alkaen! Jaana Kaparin suomentama J.K.Rowlingin kirjan ensipainos yli 100 000! - Suuri journalisti-palkinto 2003. - Bonnier - Rikoksesta epäillyn ja todisteita hävittäneen lehden toimittaja sai suuren journalistipalkinnon! Toimittaja Pekka Ervasti, Ilta-Sanomat. Toimittajan oma kertomus kokonaisuudessaan pääministeri Anneli Jäätteenmäen jahdista MTV3:n palkintojenjako-ohjelmassa. - Pääkirjoitus. Vuotaja nähty eduskuntatalon katolla! Jatkoa kesäkuun 12. päivänä 2003 julkaistuihin havaintoihin. "Ilta-Sanomien toimittaja Pekka Ervasti ja päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä poistuivat samaan aikaan viereisen Nykytaiteen museon, Kiasman kautta Sanomataloon." Konnia? - Irak-vuotoasiakirjat julkaistiin iltapäivälehdissä. Tässä aineisto kokonaisuudessaan. 11.3.2003. Ilta-Sanomat. 11.3.2003. Iltalehti. 12.3.2003. Ilta-Sanomat. 12.3.2003. Iltalehti. 8.5.2003. Ilta-Sanomat. Uusia!- Tulossa. Mielipidetiedustelut: Puolueiden kannatuslukujen vääristely politiikan teon välineenä. - Miksi syytettä iltapäivälehtiä vastaan ei uskallettu nostaa? - Hiljaa mäissä. Harold Lloydin viimeinen mykkäkuva kertoo miehestä, joka pystyy pitämään työpaikkansa vain päivän kerrallaan. Rakastettunsa on kaupungin viimeisen hevosratikkalinjan omistajan tytär ja vauhti on hirmuista. Speedy USA, 1928, ohjannut Ted Wilde. Aikaisempi nimi myös: Kaupungin nopein. - Guardian Unlimited Thursday March 11 2004 Bombers wreak havoc in Madrid 3pm: At least 173 reported dead · Spain's deadliest-ever bombing · 'Explosives of type used by Eta' Images from the scene Audio: Giles Tremlett (2min 17s) Map: where the attacks occurred Timeline: Eta Special report: Spain Thursday March 11 2004 The new fascism The bombings are a monstrous assault on democracy. We must unite against terror, writes Denis MacShane. Talk: your thoughts 'A disgusting assault on democracy' Q&A: Eta and Basque separatism - Etusivun kuva. - Tässä on kyse siitä, ettei terveyskeskussairaalaa nyt halutakaan kehittää, vuodepaikkoja halutaan ulkoistaa yksityiselle puolelle, Kinkomaalle, jonne odotetaan yksityissairaala Mehiläistä. Jyväskylän kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Pekka Ojala. - Kritiikkiä jo eropäivänsä tienneen kaupunginjohtaja Pekka Kettusen esityksestä, joka muuttaa kaupunginvaltuuston kaksi kuukautta vanhaa päätöstä. Keskisuomalainen keskiviikkona 10.03.2004. 11.03.2004 - avoin - joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.


Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.

 


Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Pertti Manninen.- Navigointi-tekstit "edellinen, seuraava" lisätty 2011-09-23.

Nettisanomat-sivuston kopiona nettiin maanantaina 2013-01-14.
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivustossa on tehty hovioikeuden määräämät lisäpoistot. Näin ollen asianomaisten henkilötiedot ovat tulleet julkisiksi. Asianomaiset ovat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oy. (Tiistai 08.03.2016.)