Juomat väärään kurkkuun eli pääkirjoitus: Sota ja urheilu.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

194
195
196
 

Torstaina
24.04.2003.


 

 

 

 

 
  Paths of Glory.

 

   
  Elokuvat voivat toimia rikoksen tekijöiden esikuvina, sanoo mediatutkija. Väkivallan katsominen syö tunteita. Suur-Jyväskylän lehti 23.04.2003. Katriina Tuomisto.
...

Television ja tietokonepelien väkivalta vaikuttaa pahiten niihin, jotka ovat suojaamattomia ja elävät pienissä ympyröissä viihteen keskellä. Pelien vuorovaikutteisuus tekevät niistä vielä televisioviihdettäkin vomakkaamman vaikuttajan.
Mustonen korostaa ystävien ja harrastusten merkitystä lasten ja nuorten suojana. Vuorovaikutus muiden kanssa pitää kiinni reaalimaailmassa.
Suurin vastuu on kasvattajilla. Lapsia pitää toisaalta suojata väkivaltaviihteeltä, toisaalta heitä pitää opettaa suhtautumaan kriittisesti mediaan.
...
Kuvateksti: Mediatutkijan mielestä nuoret voivat saada kielteisiä vaikutteita todellisuuteen pohjautuvasta viihteestä. Mallia halutaan ottaa elokuvan "sankareista".

"Viihteen tuottama tunnetulva turruttaa suuriin tunteisiin ja sitä kautta myötäelämisen kyky vähenee."
Anu Mustonen, psykologian tohtori ja mediatutkija Jyväskylän yliopistosta.
  Paths of Glory.

1999 alkaen
 
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva


Häpeä, Raimo! Mielenosoitusjatko Adressin vähättely Väkivalta ja tunteet Veteraanipäivä


Etusivulle
24.04.2003
 


 

 


Pääkirjoitus  
  Kuolema Nykissä  


  Viikon linkki  
  3 x imagine  


  Sodan kuva  
  Verisuihku  


  Kuvagalleria  
  Ajan kuvat  
  Uudet kuvat  
  Unelmoinnit  
  Vanhat kuvat  
  Dokumentit  
  Animoinnit  


  Ajatuksia  
  Tieto tulvii. Mikä säilyy? Mikä hävitetään?  
  Pääkirjoitus Uusi demokratia  
12
Torstaina 24. huhtikuuta 2003. Numero 195
     
    USA ja liittolaiset jatkavat sotaa ja yrittävät saada maahan uutta hallintoa. Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?
     
 

Miksi, Raimo? Sailas ja reaalimaailma. Sailas, oikeesti!
Jyväskylän ylioppilaslehti 16.04.2003.
Sailaksen työryhmän jäsen professori Jaakko Pehkonen: "Opiskelu on valinta, onko joku pakottanut teidät tänne?"
Neljä lehteä kirjoitti Jyväskylässä järjestetystä mielenosoituksesta.
Sailas ajoi opiskelijat kadulle.
Opiskelijat tyrmäsivät Sailaksen ehdotuksen.
Sailaan kaunis maailma ei houkuta opiskelijoita.
Pehkonen ja aamukahvi.

     


  Opiskelijoiden Karpelalle luovuttaman adressin vähättely Helsingin Sanomissa (ei mitään) ja Ilta-Sanomissa (yhdellä palstalla). Helsingin sanomat 23.04.2003.
Karpelalle opiskelijoiden adressi.
Ilta-Sanomat 23.04.2003.
Iltalehdessä koko sivulla kuvan kanssa: Ei lainaa vaan tukea ministeri Karpela.
Iltalehti 23.04.2003.
     
  Kuitenkin samana päivänä: Opiskelijoita ei kannata pitää nälkärajalla. Eläköön opiskelija! Helsingin Sanomat 23.04.2003. Kulttuuri. Keskellä viikkoa. Eero Hämeenniemi.
Vertaa!
"Opiskelu on valinta, onko joku pakottanut teidät tänne?" Sailaksen työryhmän jäsen professori Jaakko Pehkonen.
     
 

Väkivallan katsominen syö tunteita. Elokuvat voivat toimia rikoksen tekijöiden esikuvina, sanoo mediatutkija Anu Mustonen. Suur-Jyväskylän lehti 23.04.2003.

     

Paths of Glory.

Kutsu Kansallisen veteraanipäivän juhlaan

     
 
Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.
     
12



  Palvelut  
  - Kirjoita mielipiteesi  
  - Ilmoita ilmaiseksi  
  - Sää  


  Info  
  - Yhteydenotto  
  - SUOMI24  
  - GOOGLE  
  - TIETOVIIKKO  


  Tulossa  
  - Muistoja
Kuvia pinnan alta ja päältäkin.
 
  - Muistoja
Fredssträff -84
 
  - Muistoja
Johan von Bonsdorff
 
  - Eduskunta  
  - Kaksoset  

 


Etusivulle
17.04.2003
 


 


12
Kiirastorstaina 17. huhtikuuta 2003. Numero 194
     
    USA ja liittolaiset ovat sallineet Irakin kansallisaarteiden ryöstön ja tuhoamisen. "Täsmäiskut" loppuneet. Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?
     
Il Vangelo secondo Matteo
     
 
Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.
     
12

 


Etusivulle
10.04.2003
 
       
Irakin sota Median riippuvuus Sailaksen raportti Miss yliopisto Uusi erektiolääke


Etusivulle
03.04.2003
 

Etusivulle
10.04.2003
 

Etusivulle
17.04.2003
 

Etusivulle
24.04.2003
 

Etusivulle
01.05.2003
 

  Sisällysluettelo 2003/01 Tammikuu.
Sisällysluettelo 2002/12 Joulukuu.
Sisällysluettelo 2002/11 Marraskuu.
     
    2002. Kannet ja linkit etusivuille.


TOIMITUS. Päätoimittaja. Yhteydenotto: [email protected]. Copyright nettisanomat.com 2002/192. Sivut valmisti Pertti Manninen 24.04.2003, (May 27, 2003 17:16). Talvitoimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 2003/04/24 - nettisanomat.com - Väkivallan katsominen syö tunteita - Anu Mustonen - Suur-Jyväskylän lehti 23.04.2003 - Katriina Tuomisto - kuva - pahat pojat - elokuva - joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.

Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09- 21. Pertti Manninen. - Navigointi-tekstit "edellinen, seuraava" lisätty 2011-09-23.
Nettisanomat-sivuston kopiona nettiin maanantaina 2013-01-14.